sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Lopetetaan ja aloitetaanpa uudestaan

Vähän on päässyt hiljentymään tämä blogikirjoitteluni. En ole juurikaan kirjoitellut puoleen vuoteen. Ei minulla kyllä ole ollut kirjoiteltavaakaan sen aiheen tiimoilta jonka vuoksi tätä blogiani aloin kirjoittaa. Viimeksi kirjoitin treffeistä lokakuussa ja ne ovat toistaiseksi viimeisimmät treffini olleetkin. Ei mitään sen jälkeen. En ole tänä aikana edes jaksanutkaan yrittää mitään asian eteen. Syksyllä esimerkiksi olin ahkera nettideittailija ja sitä kautta välillä naisia tapasinkin, mutta nyt en ole viimeisimpään puoleen vuoteen jaksanut selailla deittipalstoja saati yrittää kenellekään viestejä kirjoitella. Olen jotenkin vain turhautunut ja lamaantunut sen asian suhteen. Ja vähän ehkä monen muunkin asian suhteen.

Ei sillä, etteikö se oman kumppanin löytäminen olisi edelleen aina mielessä. Kyllähän se on. Minun on alettava taas tehdä töitä sen eteen! Ja se tarkoittaa oikeasti töitä, koska olen hyvin omissa oloissani viihtyvä introvertti, eli en normaalisti liiku sellaisissa kuvioissa joiden kautta tulisin luonnollisesti uusiin ihmisiin tutustuneeksi.

Olen aina ollut hyvin itsekriittinen ja se on yksi syy miksi en ole tekstejä blogiini kirjoitellut. Omien blogitekstieni sisältöä ja jäsentelyä olen kauan hionut ennen kuin olen viitsinyt ne julkaista. Ja nyt en ole kirjoitellut ollenkaan, kun ei ole jaksanut enää käyttää sitä aikaa joka “tarpeeksi hyvien” tekstien kirjoittaminen vaatisi. Ja minulla ei mielestäni ole ollut riittävän kiinnostavia aiheitakaan mistä kirjoittaa.

Mutta nyt ajattelin lopettaa ja aloittaa uudestaan. Lopetan tämän artikkelimaisen kirjoittelun ja alan pitämään rehellisesti päiväkirjaa. Suollan vain ajatuksiani ja tunteitani paperille muotoilusta tai oikeinkirjoituksesta välittämättä. Kunhan vain puran pääni sisältöä terapiamielessä jonnekin. Kyllä minulla ajatuksia riittää kirjoittaa vaikka joka päivä.

Joten tästä lähtien puran ajatuksiani osoitteessa introvertinpaivakirjat.blogspot.fi

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Uniasiaa - Kun oma kello ei käy yhteiskunnan rytmiin

Olen kokenut väsymystä viime aikoina ja se innoitti minut tekemään kokonaan oman postauksensa nukkumiseen liittyen.

Olen aina tykännyt valvoa yömyöhään. Ja vastaavasti myös nukkua pitkälle iltapäivän puolelle. Tämä on tuntunut jotenkin väärältä. Ympäristön paine aiheuttaa sen, että pitkään nukkuvana saa kokea olevansa laiska ja aikaisin nousevia pidetään ahkerina ja aikaansaavina. Aikainen lintu madon nappaa ja niin pois päin.

Aikaisin nouseminen on ollut minulle aina yhtä tuskaa. Varsinkin teini-iässä. Eikä ihme, kun lukemani mukaan teininä vuorokausirytmi myöhästyy tunnilla tai parilla. Joten jos on muutenkin aamu-uninen, niin teininä asia pahentuu entisestään. Vanhemmiten asia on omalla kohdallani hieman helpottanut, mutta yhä edelleen herääminen aiemmin kuin yhdeltätoista aamupäivällä tarkoittaa itsensä väkinäisesti ylös pakottamista.


Periaatteessahan ei ole väliä milloin nukkuu, kun vuorokausi on aina saman mittainen. Mutta valitettavasti yhteiskuntamme pyörii aamuvirkkujen kellon mukaan, eli työpäivä pitäisi useimmiten aloittaa aikaisin aamulla. Freelancerina minulla toisinaan on mahdollisuus sovitella omaa vuorokausirytmiäni miten haluan, mutta useimmiten minunkin täytyy elää sitä ”normaalia” rytmiä. Siihenkin ihmeen hyvin sopeudun, varsinkin kesällä valoisaan aikaan tuntuu virtaa paremmin riittävän. Mutta tällaiseen pimeään aikaan oma sisäinen rytmi korostuu. Viimeaikoina olen aikamoisesta ”kaamosväsymyksestä” kärsinyt ja tämän takia olen ollut passiivinen monen asian suhteen, kuten tämän blogini. Ei ole ollut vain virtaa. Onneksi kevät tekee tuloaan.

Varsin yksinkertainen juttuhan tämä lopulta on. Taikasana tässä on melatoniini, eli niin sanottu pimeähormoni. Se on luonnollisesti ihmisessä erittyvä hormoni joka säätelee ihmisen normaalia vuorokausirytmiä. Normaalisti sitä alkaa erittyä pimeään aikaan, jonka seurauksena ihmistä alkaa väsyttää ja vastaavasti aamun voimistuva valo katkaisee erityksen. Jokaisella ihmisellä on oma luontainen vuorokausirytminsä, mutta jos se poikkeaa tästä vallitsevasta kahdeksasta-neljään-töissä -rytmistä, puhutaan unirytmin häiriöistä. Hyvää asiaa tästä löytyy sivulta: www.unirytmi.fi. Aika tuoreita asioita ovat nämäkin, Epätyypillinen unirytmi ry on vasta viimevuonna perustettu yhdistys.

Minulla itselläni on jossain määrin viivästynyt unirytmi. Nukkumaan menisin normaalisti kahden aikoihin yöllä ja heräisin puolenpäivän aikoihin. Viikonloppuisin voin tätä rytmiä noudattaa ja on aivan mahtavaa, kun saan nousta rauhassa ja hyvin levänneenä ylös. Olen paljon virkeämpi ja aivotkin tuntuvat toimivan paljon paremmin. Tällainen rytmi olisi siis aivan optimaalisin, mutta valitettavasti tällä hetkellä arkisin tilanne on kaikkea muuta kuin optimaalinen. Minun täytyy herätä jo seitsemän aikoihin. Nukkumaan yritän käydä viimeistään yhdentoista jälkeen, mutta harvoin se oikein onnistuu. Vaikka ajoissa nukkumaan kävisinkin, niin uni tulee useimmiten vasta puolenyön jälkeen. Aamulla tekee aivan tuskaa saada itsensä kammettua sängystä ylös. Tämänkin rytmin kanssa pystyy elämään, mutta luonnotonta se on silti.

Tietyissä määrin omaa unirytmiään voi yrittää muuttaa esimerkiksi melatoniinivalmisteilla. Nykyisin melatoniinia saa apteekista ilman reseptiä, kun se ei ole enää lääke vaan ravintolisä. Toimintaperiaatteena on se, että jos normaalisti uni tuntuu tulevan vaikka puoliltaöin, eli elimistö itsekseen käynnistää melatoniinin tuotannon tuolloin, voi melatoniinikapselin heittää naamaansa esimerkiksi kymmenen aikoihin ja huijata sillä elimistön asettumaan ”unitilaan” hieman aiemmin.


Joululomalla rytmini meni niin pahasti sekaisin, että alkuvuodesta takaisin työrytmiin palattuani en meinannut saada öisin juuri ollenkaan unta. Silloin googlettelin näitä unettomuusasioita ja törmäsin melatoniiniin ensikertaa. Otin sitä testaukseen ja kokeiluni perusteella se ehkä hieman paremmin auttaa minua nukahtamaan. Hankala sitä on aivan suoraan sanoa, koska ei se tietenkään sellaista ainetta ole, että nappi naamaan ja taju pois. Ja käytänkin sitä vain satunnaisesti, koska teho ilmeisesti heikkenee nopeasti jatkuvassa käytössä. Ainakin sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä se on tarpeen, kun viikonloppuna myöhäiseen rytmiin totuttuani en meinaa saada tuolloin unta.

Unikekojen avuksi löytyy myös sellaisia aparaatteja, kuin kirjasvalolamput ja sarastusvalot. Valolla tai sen puutteella on suuri vaikutus mielialaan ja valitettavasti me suomalaiset asumme suhteellisen pimeässä maassa. Kaamosmasennuksestakin puhutaan. Näillä erityyppisillä valomasiinoilla voi antaa itselleen valohoitoa pimeään aikaan. Sarastusvalo simuloi nousevan auringon valoa ja sitä voi käyttää luonnollisena herätyskellona. Silmiin osuva valo laittaa melatoniinihanat kiinni ja auttaa pääsemään pois unimoodista. Parhaassa tapauksessa sitä herää ihanan virkeänä uuteen päivään jo ennen rääkyvää herätyskellon ääntä.

Itse en ole näitä härveleitä kokeillut, kun oikeastaan vasta nyt asiaan perehdyin. Kuulostaa kyllä niin hyvältä, että täytyy itselleni tuollainen sarastusvalo varmasti hankkia. Nyt kuitenkin valoa alkaa olla kohta olla taas jo luonnostaankin niin paljon, että taidan jättää lampun hankkimisen seuraavalle kaamoskaudelle. Ylellä oli juttua vähän aikaa sitten, että auringon valoa on ollut nyt alle puolet normaalista. Joten ei ihmekään, että on tuntunut erityisen paljon väsyttävän viime aikoina. Koko alkuvuosi tuntui vierähtävän vauhdilla ohi vähän sellaisessa zombie-moodissa.

Helsingin Sanomissa vuorostaan oli asiaa lyhyt- ja pitkäunisista. Itse olen pitkäuninen ja tarvitsen n. 10 tunnin yöunet. Kadehdin paljon noita ihmisiä jotka selviävät neljällä tunnilla. Heillä on päivässään kuusi tuntia enemmän aikaa kuin minulla, eli melkein kokonainen työpäivä. Kun arkisin joudun heräämään seitsemän jälkeen, niin täydet kymmenen tunnin unet saadakseni minun pitäisi mennä nukkumaan yhdeksältä illalla. Se ei kyllä ole mahdollista. Vaikka menisinkin, en todellakaan nukahtaisi silloin. Eniten kadehtin ihmisiä, joilla on kyky nukahtaa missä ja milloin vain. Minulla se ei todellakaan onnistu, vaan olen tosi huono nukahtamaan. Tosin sitten kun nukahdan, nukun todella sikeästi.

HS:n artikkelissa todetaan, että iltatyyppisiä ihmisiä on paljon luovilla aloilla, kuten taiteilijoissa ja it-alan ihmisissä. Minäkin olen taiteilija ja olen todellakin luovimmillani ilta-aikaan. Luovuus tuntuu lähtevän nousuun aina iltakahdeksan jälkeen. On edes vaikea selittää miltä se tunne tuntuu. Ja tämä koskee aivan kaikkea luovaa puuhaa, myös näitä kirjoituksia. Nautin todella tuosta luovasta ajasta ja innostun silloin touhuamaan kaikenlaista. Mutta on todella harmi, kun arkena minun täytyy juuri tuon parhaan flown iskiessä käydä nukkumaan... Kunpa vain kaikki saisivat toimia oman luonnollisen rytminsä mukaan. Suora lainaus artikkelista:

"Ihmiset ovat erilaisia, ja jokaisen pitäisi saada noudattaa omaa unirytmiään. Tällöin ihminen on parhaimmillaan."

Uniongelmia on tietysti paljon muitakin kuin melatoniinin erittyminen väärään aikaan. Tämä kirjoitukseni käsitteli ainoastaan sitä, kuinka itselle luonnollinen unirytmi ei sovikkaan yleiseen yhteiskunnan rytmiin ja miten siitä voi tulla ongelmia. Omalla kohdallani ongelma ei ole mitenkään katastrofaalinen, mutta jonkun muun kohdalla tämä voi olla merkittästi elämänlaatuun vaikuttava ongelma. Siitä voi lukea tarinoita vuorokausirytmihäiriö -blogilta. Tämänkaltaiset ongelmat ovat tosiaan vielä suhteellisen tuntemattomia käsitteitä, joten on hyvä, että tästäkin on vihdoin alkanut tietoa levitä.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Hyvinvointipostaus

Ohhoh kun aika lentää vauhdilla. Blogini on ollut nyt todellakin nimensä veroinen, eli todella hiljaista on ollut sisällön puolesta. Hiljaista on ollut myös ihmissuhderintamallani. En ole ollut aktiivinen siinä suhteessa oikein mitenkään. Edes treffipalstoja en ole avannut. Nyt on ollut muka niin “kiirettä”, etten ole ehtinyt näihin asioihin tarttua. Uudessa työpaikassa olen hetken ollut ja joinakin iltoina on pitänyt käydä vielä edellisellä työmaalla keikkoja heittämässä, että saataisiin projektit viimeistellyksi. Ja lisäksi vapaa-ajallani olen yhdessä talkolla toteutettavassa projektissa mukana ja sekin vie paljon aikaani. Varsinkin nyt, kun siinä deadline lähestyy. Joten viime aikoina minulla on ollut harmillisen vähän omaa aikaa. En ole oikein tarpeeksi saanut pyhitettyä aikaa vain itselleni ja omille ajatuksilleni.

Mutta hengissä siis kuitenkin olen. Ja oikeastaan enemmän hengissä kuin koskaan. Pieni elämänmuutos omalla kohdallani on tapahtunut terveellisempään suuntaan liikunnan lisääntymisen ja terveellisemmän ruokavalion puolesta. Aiemmin olen aina ollut todella huono liikkumaan. Se on vain jotenkin tuntunut pakkopullalta jota pitäisi tehdä, ja siksi se on usein jäänyt tekemättä. Nyt syksyllä hankin polkupyörän jolla kuljin työmatkojani ja sitten innostuin tekemään pidempiäkin reissuja pääkaupunkiseutua tutkaillen Aivan mahtavaa tehdä retkiä keskustasta pois päin jonnekkin luonnonläheisimmille alueille. Keskustan ruuhkissa en niinkään tykkää edes pyörällä liikkua.

Talven tultua pyöräilyni jäi vähemmälle ja ajattelin jatkaa hyvin alkanutta liikuntaharrastusta juoksemisen merkeissä. Se on minulle aina ollut melkoista pakkopullaa. Latasin kokeilumielessä puhelimeeni Endomondon ja kylläpä juoksemiseenkin löytyi aivan uutta intoa! On jotenkin koukuttavaa, kun oman edistymisensä ja tuloksensa näkee numeroina. Yksi ilta lähdin juoksemaan kymmentä kilometriä, mutta kun virtaa tuntui senkin jälkeen riittävän, niin juoksin sitten puolimaratonin. Mitä helvettiä? Aika ei tietenkään ollut mikään ihmeellinen, eli reilusti päälle pari tuntiahan siinä meni. Mutta en ikinä tuollaista matkaa kuvitellut edes juoksevani. Voispa sen verran ottaa tavoitetta, että kesällä sen juoksisin alle kahteen tuntiin. Harmi tosin, että juuri juoksemisesta innostuttuani sain lukea sen olevan vaarallista. Mutta aivan sama, kuolenpahan kuitenkin terveenpänä.

Syömistottumukseni ovat aiemin olleet sellaiset, että jääkaapin käydessä tyhjänpuoleiseksi, olen lähtenyt kauppaan sen kummempia suunnittelematta. Kaupassa hortoillessani olen vain nakellut korini täytteeksi jotain helppoa. Helppouden ollessa etusijalla, on ruuan terveellisyys jäänyt taka-alalle. Mutta nyt olen asiaa ryhtynyt korjaamaan ja olen suunnitellut syömisiäni enemmän ja laittanut itse ruokia. Hieman aikaa ja vaivaahan se vie, mutta kun tekee isompia annoksia kerralla, niin siitä riittää useammaksi päiväksi ja osan voi myös laittaa pakkaseen. Ja kyllä minä kuitenkin pidän ruuanlaitosta, eli ei se sinällään mitenkään pakkopullalta tunnu.

Tämä äkillinen liikunnan lisääminen ja muutenkin terveellisempien elämäntapojen noudattaminen ei ole ollut mikään uudenvuodenlupaus (joka kuulemma onkin huono uudenvuodenlupaus), vaan se on tullut ihan luonnostaan. Ja näinhän sen pitää ollakin. Liikunnan pitää olla hauskaa ja tuoda lisää virtaa elämään, eikä vain olla se “pakkopulla”. Minullakin taisi käydä aikoinani niin, että koululiikunta tappoi innostuksen liikuntaan kokonaan. Nyt vasta vanhemmiten olen alkanut uudemman kerran liikkumisesta innostumaan ja onkin suorastaan pakko päästä liikkumaan. Liikunnasta tulee NIIIIN hyvä olo.

Mutta täytyypä juoksun ja pyöräilyn lisäksi ottaa kuntosalikin ohjelmistoon. Jokohan sieltä enimmät uudenvuodenlupaukset olisivat karsiutuneet ja sinne itsekin mahtuisi sekaan... Ja se tanssikurssi... sekin on ollut suunnitelmissa. Aloittaa sekin täytyy tai muuten se taas jää. Kunhan vaan löydän jokun passelin. Vinkkejä siihen saa antaa. Jos mahdollisimman pian itseni sinne saisin, niin ehkä jo kesään mennessä olisi tanssitaitoa sen verran karttunut, että jossain “oikeissa” lavatansseissa uskaitaisin käydä. Sen lisäksi, että paritanssi on varmasti mukavaa, niin sen parissa on toki mahdollista tutustua uusiin naisiin. Ennen kaikkea tästä syystä minun täytyy sinne mennä. Minä tarvitsen näitä uusia kanavia. Mutta tanssikurssille meneminen on minusta kyllä jännittävä ajatus. Se on aivan helvetin jännittävä ajatus. Muutenhan minä olisin tanhuissa ollut jo ajat sitten.

Olen vielä suhteellisen vähän aikaa noudattanut liikunnallisempaa ja terveellisempää elämänmenoa, mutta jatketaan samaan malliin ja katsotaan kesällä uudelleen mikä on olo. Kroppahan minulla on käytännössä aina ollut tällainen tyypillinen “nörttivartalo”. Eli olen pitkä ja hoikka, mutta kuitenkin mahan kohdalle on päässyt siunaantumaan pienehköä kumparetta. Jospa tässä saisi tuota ylimääräistä kertymää hieman tasoitettua ja muualle kroppaan lihasta kehitettyä. On toki mahtava, että liikunnasta tulee hyvä olo ja tiedän pysyväni terveempänä, mutta pakko sanoa että ainakin tuhat kertaa motivoimampi ajatus on, jos kaikki tämä mahdollisesti muokkaa ulkonäköäni hitusen kiinnostavammaksi naisten silmissä.

Jatkossakin siis paljon kuntoilua, terveellisempää syömistä ja myös vähemmän stressiä (mitä kaikkea se ikinä sitten käytännössä tarkoittaakaan). Ainakin se tarkoittaa, että opettelen sanomaan “ei” paremmin. Kilttinä ja auttavaisena ihmisenä olen aina liian helposti suostunut kaikenlaisiin juttuihin mukaan. Aiemmin en ole tainnut mainita, mutta olen siis freelancer ja tämän takia teen töitä sinne sun tänne ja välillä töitä sattuu tarjoutumaan paljon kerralla. Ja joskus muiden töiden lisäksi lupauduin kavereiden projekteihin auttamaan. Vaikka työni aina olen kunnialla onnistunut hoitamaan, niin oma vapaa-aika on työntäyteisinä aikoina saattanut jäädä vähiin. Mutta jatkossa laitan enemmän sille arvoa. Juuri äsken kieltäydyinkin parista tarjouksesta, ja voi miten hyvältä se tuntuikaan.

Lisätään listaan edellisten lisäksi vielä paremmat yöunet. Iltavirkkuna ihmisenä minulla tulee aina arkenakin touhuiltua kaikenlaista yömyöhään ja unet eivät ole aivan siinä mitassa kuin pitäisi olla. Hyvien unien merkitystä hyvinvoinnille ei voi korostaa. Siksi pyrin nyt unillekin antamaan aikaa. Se ei ole aina helppoa, kun oma sisäinen vuorokausirytmi on mitä on. Mutta tämä asia onkin oikeastaan aivan oman postauksensa arvoinen.

Eli näin. Bisnekset menee hyvin ja kuntokin on vallan mainio. Tästä tulikin nyt pelkästään tällainen hyvinvointipostaus. Mutta aktivoidutaanpa taas deittailunkin suhteen ja koitetaan uusille treffeille hankkiutua piakkoin!

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi vaihtuu uuteen – aika katsahtaa menneeseen

Näin se taas vuosi vaihtuu ja täytyypä vetäistä pieni yhteenveto oman elämäni tapahtumista kuluneena vuonna.

Työrintamalla meni ainakin ihan mukavasti. Edellisenä vuonna sain koulusta paperit käteeni ja sen jälkeen lähdin suunnistamaan kohti työelämää. Ja tänä vuonna pääsinkin toden teolla alani piireihin sisälle. Jos minulla jotain uratavoitteita olisi, niin ne varmasti täyttyivät jo tänä vuonna. Sen verran monessa sain olla mukana ja pääsin tekemään todella hienoja juttuja. Aiemmin minua huoletti onnistunko tältä alalta töitä saamaan ja yhtäkkiä olin omassa unelmatyössäni alani huipulla. Se on aivan mahtavaa tietysti, joten ainakin töiden puolesta on mennyt viimeaikoina hienosti. Mutta työ ei ole elämäni tärkein asia, eikä minun muutenkaan ole tarkoitus työasioitani tällä blogilla puida. Tällä hetkellä elämäni tärkein asia on rakkauden löytäminen ja siitä tässä blogissakin on kyse.

Joten mennään varsinaiseen asiaan. Kuluneena vuonna tuli käytyä treffeillä ihan mukavasti. Määrähän ei ole kuin kourallinen, mutta olen siihen itse tyytyväinen - tietysti kun vertaan aikaisempiin vuosiin jolloin en ole tämän asian suhteen ollut kovin aktiivinen, mutta muutenkin, kun introverttinä en kovin helposti uusiin ihmisiin tule tutustuneeksi. Onneksi olen nettideittailun löytänyt ja edelleen on pakko korostaa miten hyvä kanava se introverteille onkaan.

Joskus nettideittailu saattaa olla toki turhauttavaa, kun viesteihin ei vaan tule ainuttakaan vastausta tai jo käynnissä olevat keskustelut loppuvat kuin seinään. Joskus toinen vain katoaa, vaikka tapaaminenkin olisi jo alustavasti sovittu. Viimeaikoina olenkin päässyt turhautumaan sen verran, että en ole nettideittailua jaksanut harrastaa kunnolla kuukausiin. Mutta nyt kun taaksepäin katson ja mietin millaisia ihmisiä olen nettideittailun kautta tavannut, niin olen kyllä onnistunut löytämään kertakaikkiaan ihania ihmisiä. Joten ei nettideittailua turhaa hommaa ole ollut todellakaan.

Varsinkin nyt syksyllä oli pari naista joiden kanssa kävimme mm. luonnossa vaellusreissuilla ja niin pois päin. Ne olivat kyllä hienoja kokemuksia, vaikka valitettavasti näiden daamien kanssa ei mitään syvempää kehkeytynyt. Toivottavasti samanhenkisiä ihmisiä kohdalleni osuu toistekin. Enkä yhtään epäile, ettenkö voisi netistä yhtä hienoja ihmisiä löytää jatkossakin, jos vain taas alan aktiivisesti nettideittailua harrastaa.

Satuinpa näkemää edellistä nettideittiäni Katjaa vähän aika sitten eräissä bileissä. Melkoinen sattuma, että satunnainen netissä tapaamani nainen tulee vastaan samoissa tuttavapiireissä. Vaihdoimme kuulumisia ja Katja kysyi, olisinko syksyllä ollut vielä halukas tapaamaan. Minä vastasin myöntävästi ja Katja kertoi olleensa silloin ihastunut johonkin toiseen mieheen. Hän sanoi ajatelleensa, että ehkä hänen ei kannata montaa ihmistä tapailla samaan aikaan. Sitten joku keskeytti meidät ja erkanimme loppuillaksi eripuolille kemuja. En tosin tiedä mitä olisin siinä muka vielä sanonut tai ehdottanut. Mutta pakko myöntää, että kun hän aloitti lauseensa: ”Olisitko ollut vielä kiinnostunut...”, niin kuvittelin hänen ensin aikovan sanoa jotain muuta ja ehdin ajatuksesta jo pienesti innostua.

Tänä syksynä sain myös uuden kämppiksen. Hänestä en ole tarkemmin kertonut, mutta voisin ehkä samalla nyt siitäkin mainita. Kun sattumoisin nainen on hänkin. Ja mukava onkin. Hän erottui edukseen jo ilmoitukseeni vastatessaan. Hän kuvaili siinä itseään vähän kuin jossain treffi-ilmoituksessa ja osasi kyllä kertoa itsestään ne asiat jotka minuun vetosivat. Hän kertoi mm. olevansa rauhallinen, omissa oloissaan viihtyvä ja kaikesta luovasta työstä pitävä persoona. Tietysti kiinnostukseni heräsi ja kutsuin hänet käymään.

Oveni taakse ilmestyi todella nätti ja pitkä neitokainen ja menin jo melkein siinä hämilleni. Hämmästykseni oli vielä suurempi kun hän huomasi nurkassa olleen virvelini ja kertoi itsekin kalastuksesta ja luonnossa liikkumisesta tykkäävänsä. Kämppikseni hänestä tuli ja alkuiltoina juttelimme mm. retkeilystä, luonnosta ja niin pois päin. Kun kerroin missä itse tykkään liikkua, niin hän oli innoissaan: ”Minä lähden joskus matkaan! Lähdetään kalaan... lähdetään telttailemaan...” Minä ajattelin, että tässähän se vasta tyttö ja hyvä etten häneen silloin ihastunut. Hänellä vientiä kuitenkin näytti riittävän. Tänne muutettuaan hän alkoi kohta heilastelemaan jonkun miehen kanssa ja pian siitä tilalle vaihtui kuin lennosta joku toinen mies. Kun joskus itse kämpilläni mietin omaa epäonneni näissä asioissa, ei tilannetta yhtään helpottanut viereisestä huoneesta kuuluvat kutemisen äänet. Nyt kämppikseni on tosin pääasiassa viettänyt aikansa jossain muualla ja tietysti olen myös suuresti nauttinut tästä täydellisestä omasta rauhasta.

Tämän blogaamisen aloitin myös syksyllä. On ollut mukavaa ja terapeuttista näiden omien ajatuksieni purkaminen. Tosin olen sitä tehnyt päiväkirjoihini jo vuosikaudet, mutta nyt teen ensikertaa kaikelle kansalle. Onkin ollut mukava saada kommentteja ja sähköpostia - kiitokset kaikille niitä lähettäneille. Jostain syystä minulla on ollut nyt vähän ”kirjoittajan blokkia” eli olisi kyllä mielessä asioita joista kirjoittaa, mutta teksti ei ole vain lähtenyt rullaamaan enkä jotenkaan ole vain jaksanut. En tiedä mikä siinä on.

Mitäs sitten ensivuonna? Astun ainakin nyt heti alkajaisiksi uuteen työpaikkaan ja se on tietysti jännittävää. Voi olla virkistävää vaihtaa aivan uusiin kuvioihin ja tulen tapaamaan ainakin uusia ihmisiä. Jos jotain uudenvuodenlupauksia pitäisi tehdä, niin ei kai se voi muuta olla kuin laittaa enemmän yritystä peliin. Ja rohkaistua enemmän siinä suhteessa. Joka tapauksessa, en ole ollut treffeillä kuukausiin ja tälle on jotain tehtävä. Nettideittailua täytynee taas käynnistellä, mutta sen varaan en pelkästään voi tuudittautua, koska nettideittailu yksin on aika hidas keino tavata uusia ihmisiä. Siis siinä mielessä, kun viestejä voi joutua lähettelemään kauan aikaa ilman että vastausta kuuluu. Puhumattakaan siitä, että treffeille asti jonkun kanssa päädyttäisiin. Joten pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja aktivoitua muutenkin.

Vaikka en ole treffeillä vähään aikaan ollut, niin ei se tarkoita etteikö naiset mielessä olisi olleet. Ainahan ne on mielessä. Ja varsinkin se yksi erityinen Nainen. Näin häntä viimeksi pari viikkoa sitten ennen kuin kumpikin karkasimme kotiseuduillemme joulun viettoon. Kävimme syömässä ja voi perkule miten kauniilta hän silloin näyttikään, kun hän oli hieman laittautunutkin. Ja miten mukava hän on ja miten hyvä huumorintaju hänellä onkaan. Siinä on sellainen tyttö, etten ole toista tavannut. Mutta minä en ole kertonut sitä hänelle. Olen vain... en oikein tiedä. Kai olen vain ajatellut, ettei hän voisi ikinä kiinnostua minusta sillä tavalla. Mitä siinä menettäisin, jos kertoisin hänelle mitä hänestä ajattelen? Yksi motto jolla aina yritän itseäni eteenpäin patistella on: ”Jos asioita miettii liikaa, elämässä menettää todella paljon”. On todella inhottava joutua vanhana pappana kiikkustuolissa miettimään: ”Olisi silloin pitänyt...”

Tällaisin miettein kohti vuotta 2015. Hyvää uutta vuotta kaikille!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Se erityinen nainen

Viimeksi kirjoitin kuinka naiset ovat aina mielessä. Ja joskus on hetkiä, kun on juuri joku erityinen nainen mielessä. Sattumoisin tällä hetkellä on päässyt juuri näin käymään. Kyseessä on se sama nainen josta viime postauksessa mainitsin ja avaanpa nyt tapausta tarkemmin.

Tarina alkaa niinkin kaukaa kuin viime vuoden syksystä, jolloin ensikertaa päätin kokeilla nettideittailua. Jo ensiselailulla silmiini osui erään nätin tytön profiili jossa tyttö kertoi nauttivansa mm. luonnossa liikkumisesta. Tämä kuulosti erittäin hyvältä ja laittelin tytölle viestiä. Me viestit vaihdettiin ja kohta treffeille päädyttiin. Ja aloimme tapailla siitä lähtien. Tyttö, jota Lindaksi kutsuttakoon tästä eteenpäin, osoittautui todella iloiseksi, positiiviseksi, mahtavalla huumorintajulla ja leikkisällä luonteella varustetuksi persoonaksi. Hän oli ihanimpia ihmisiä joita olen tavannut, joten en voinut olla ihastumatta häneen.

Eräänä päivänä hän lähetti minulle viestin, jossa kertoi olevansa ihastunut johonkin toiseen. ”Toivottavasti sinulla ei ollut kovin suuria odotuksia meistä. Haluan kuitenkin jatkaa kavereina...” ja niin edelleen. Voi että tuntui pahalta. Ne tuskalliset yksipuolisen ihastumisen tunteet... No me jatkoimme kavereina. Jouluna tiemme erosivat, kun Linda muutti opiskelujensa vuoksi toiselle puolelle maapalloa.

Ihastuminen on vahva tunne. Ei se mene pois sormia napsauttamalla. Ei, vaikka toinen muuttaisi maapallon toiselle laidalle. Linda pysyi mielessäni kauan, vaikka kyllähän minä muitakin naisia tapailin.

Keväällä Linda päivitti facebookiin olevansa parisuhteessa. Se sattui pirusti. Mutta ehkä vihdoin tämän jälkeen tajusin, että turha enää tämän tytön perään haaveilla ja täytyy mennä eteenpäin. Sen jälkeen osasin päästää hänet paremmin ajatuksistani. Ainakin vähäksi aikaa.

Linda palasi reissultaan tänä syksynä ja olemme alkaneet olemaan taas yhteyksissä. Sama ihana leikkisä persoonansahan hän on edelleen ja hän on yhä ihanimpia ihmisiä joita tiedän. En sille mitään mahda, että samat ihastumisen tunteet ovat alkaneet nousemaan taas esiin.

Mutta olen pitänyt tämän täysin omana tietonani, koska oletin Lindalla edelleen jonkun miehen olevan vaikka siitä emme puhuneetkaan. Ja jokatapauksessa, koska Linda minut viimeksi torjui, niin automaattisesti ajattelin, että hänellä tuskin voisi olla romanttisia tunteita minua kohtaan tämänkään jälkeen. En ole halunnut antaa turhalle ihastukselle valtaa ja joutua kokemaan taas niitä tuskallisia yksipuolisia tunteita. Olen suorastaan varonut vahingossakaan osoittamasta liikaa kiinnostusta Lindaa kohtaan.

Viime viikolla nettideittipalstaa selatessani huomasin Lindan profiilin ilmestyneen sinne. Profiilinsa mukaan hän tosiaan on sinkku. Se asia ainakin varmistui ja kieltämättä olin onnellinen tästä tiedosta. Mutta samalla harmitti nähdä hänet siellä kaikkien miesten vietävissä.

Eli sellainen on tapaus Linda. Olen vähän ajatuksistani sekaisin enkä oikein tiedä mitä minun pitäisi ajatella tai tehdä. Mutta sen ainakin tiedän, että Linda on kaikista ihanimpia ihmisiä joita tiedän ja tämän takia hän vain mielessäni pyörii, varsinkin nyt kun hänet taas sinkuksi tiedän. Hän on minulle se erityinen nainen. Perhana.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Aina mielessä

Ainahan ne on mielessä. Naiset. Kun nuorena poikana hormoonit alkoi kunnolla hyrräämään, niin siitä lähtien ne ovat mielessä pyörineet käytännössä joka päivä. Hassua miten joku asia voikaan niin paljon ajatuksissa liikkua. Kaikkia vastaantulevia oman ikäluokan naisia tulee katsottua ”sillä silmällä”. Ehkä jo vähän liikaakin ajatuksissa naikkoset pyörivät nykyisin, mutta eipä sille oikein mitään mahdakaan, kun taitaa tosiaan niin syvälle kumppanin kaipuu olla ihmiseen rakennettu. Vaikka viihdyn introverttinä hyvin yksin ja kavereiden kautta saan sosiaalisuutta tarvittaessa, ei heidänkään seuransa poista sitä tiettyä kaipuuta.

Varsinkin läheisyydenkaipuu on valtava. Ja seksin. Mutta eniten kaipaan juuri läheisyyttä. Seksuaaliset tarpeensa voi jokainen tyydyttää itse itsekin, mutta läheisyyttä ei voi itse itselleen antaa. Tulen varmaan kohta hulluksi tämän kanssa. Onhan tietysti hieman turhauttavaa, kun jotain asiaa todella paljon kaipaa ja haluaa, mutta ei vaan onnistu sen suhteen... Vaikka parisuhde ei tuo automaattisesti onnea ja niin pois päin, niin kyllä tässä nuoruus tuntuu menevän tietyllä tavalla hukkaan, kun elämästä puuttuu rakkaus, läheisyys, kosketus, suudelmat, seksi ja kaikki muu mitä parisuhde tuo tullessaan. Enkä minä haluasi heittää omaa nuoruuttani hukkaan.

Tokihan monia muitakin asioita mielessä välillä pyörii. Kuten työasiat etenkin nyt, kun töitteni suhteen olen hyvin epävarmassa tilanteessa. Olen oman unelmatyöni löytänyt ja tietysti sitä haluaisin pystyä jatkossakin tekemään ja sillä itseni elättämään, mutta se on kuitenkin vain työtä ja kyllä kumppanin löytyminen ajaa siitä ohitse. Työ ei ole ihmisen perustarve samalla tavalla. Vaikka alani työpaikat ovat pääasiassa pääkaupunkiseudulle sijoittuneena, luulenpa että aika helposti olisin valmis jättämään loisteliaat uramahdollisuuteni täällä taakse ja muuttamaan rakkauden vuoksi kauemmaksikin.

Pahinta on epävarmuus. Mielestäni se on sitä ihan yleisestikin minkä tahansa elämän asian suhteen, jos ei ole maata näkyvissä eikä näy valoa tunnelin päässä. Parisuhderintamalla on aina mukavaa, kun on edes jonkinlaista ”sutinan” tapaista menossa. Kun on treffit tiedossa. Kun joku kertoo kuinka mukavaa oli nähdä ja haluaa tavata uudelleen. Kun joku osoittaa kiinnostusta ja saa itsensä tuntemaan halutuksi. Ja sitten kun ihastuu... ah sitä tunnetta. Kaikki se on aivan ihanaa. Kun on toivoa siitä, että tästä voisi seurata jotain mahtavaa. Mutta kun asiat menevätkin päinvastoin... Kun tulee torjutuksi monta kertaa peräkkäin. Kun kaikki jutut päättyvät aina samoin. Kun joutuu tuntemaan, ettei kelpaa kellekään. Kun menee pitkiä aikoja tätä linjaa, seuraa siitä vain kauhea epävarmuus. Ja alkaa pelätä, että kelpaakohan koskaan? Mitä jos en koskaan löydä rakkautta? Se on pahin pelkoni mitä tiedän.

Tämä asia on tosiaan ollut mielessä vähän liikaakin viimeaikoina, juurikin tämän epävarmuuden kannalta. On ollut pitkään niin hiljaista. Naiset ovat lopettaneet netissä keskustelut kuin seinään. Tai on jo sovittu alustavasti tapaaminen, mutta sitten nainen katoaa langoilta. Eikä tule yhteystietoja speed datingissa eikä matcheja Tinderissä. Niin tosiaan, käytin nyt hetkellisesti sitäkin peliä aktiivisemmin ja ihan vain sillä taktiikalla, että pyyhin vauhdilla kaikkia naisia tykkäyksen puolelle ja katson jos matcheja sattuisi. Mutta niitä ei juurikaan sattunut, vaikka itse tykkäsin varmaan tuhansista naisista. Joitain osumia sieltä tupsahteli, mutta moni poisti minut heti, viesteihin ei vastattu tai keskustelut lopetettiin kesken. Turhimmalta sovellukselta tuntuu sen vuoksi se tällä hetkellä. No onhan sieltä se yksi nainen löytynyt jonka kanssa yhteystiedot vaihdettiin ja on tapaamisesta ollut puhetta, mutta sitä vaan ei olla vieläkään saatu järjestymään. Olen sitä ehdottanut useampia kertoja ja se on hänelle sopinut, mutta sitten hän on sen kohta perunut.

Tästä kaikesta on seurannut ehkä pieni turhautuneisuus ja sen vuoksi en ole ollut vähään aikaan koko asian suhteen millään tavalla aktiivinen. En ole jaksanut deittipalstoja selailla enkä viestiä kenellekään laitella. Tännekään ei ole siksi kirjoituksia ilmestynyt, kun ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Passiivisuuteni johtuu ehkä tästä turhautumisesta, tai saattaa se johtua siitäkin, että tuossa kyllä juuri eräs todella mielenkiintoinen nainen sattui ns. kuvioihin putkahtamaan ja hän on saattanut hieman osaltaan huomiotani viedä. Mutta se nyt on vähän hankala tilanne ja en tiedä miten minun pitäisi sen kanssa toimia. Siksi en siitä sen ihmeemmin ala nyt edes kirjoittaa. Sanonpahan vain sen, että nyt sattuu olemaan yksi erityisesti ajatuksissa pyörivä nainen, mutta minä en tiedä kannattaako minun oikeastaan häntä edes ajatellakaan, vaan pitäisikö minun tämä asia kokonaan unohtaa. Hankala selittää. It's complicated.

Mutta olipa miten oli, niin vaikka tässä nyt hetkellisesti on ollut tavallista enemmän epäonnea tässä asiassa, niin ei passivoituminen kyllä asiaa yhtään auta. Jos meinaa jotain löytää, niin silloin ei voi tätä tutkijankin varoittelemaa nolla-aikaa kovin paljoa viettää. Tässä siis taas yksi tuore parisuhdeasioita käsittelevä artikkeli joka silmiini osui. Jotenkin kummasti juuri niitä nykyisin herkästi silmiini sattuu kaiken muun uutisvirran joukosta.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Pitihän tämäkin kokeilla – pikadeittailu!

Ajattelinpa kokeilla vaihteeksi jotain muutakin ainaisen nettideittailun sijaan ja ilmoitin itseni speed dating -tapahtumaan. Pikadeittailemassa kävin ja tämä oli siis se erikoisempi tapahtuma jota jo viime kuussa mainitsin jännittäväni. Varsinkin kyseisen päivän aamuna jännitti aivan pirusti. Minua mietitytti etenkin se, käyköhän tuollaisissa tapahtumissa aivan erilaiset ihmiset kuin minä? Ja mitenköhän pikadeittailu sopii kaltaiselleni hiljaiselle introvertille?

Mainospuheet pitivät paikkansa ja mukavaahan siellä oli. Vastapelurit oli oikein mukavia ja juttua heidän kanssaan riitti laidasta laitaan. Toisten kanssa enemmän ja toisten vähemmän, mutta hyvin riitti kuitenkin. Aika oli melko napakka, mutta ehti siinä kohtalaisen hyvin nähdä kenen kanssa juttua voisi jatkaa myöhemminkin. Lopuksi jokainen pudotti omat yhteystietonsa kiinnostavalta vaikuttaneen treffikumppanin nimellä varustettuun mukiin. Itse tipautin tietoni neljään kippoon. Omasta purnukastani löytyi ainoastaan yksi liuska ja sekin oli yhdeltä kohtalaisessa maistissa olleelta naikkoselta josta sen vuoksi itse olin kaikista vähiten kiinnostunut. Joten ei oikein käynyt flaksi tällä kertaa, ellei sitten ihmeitä tapahdu ja joku niistä naisista ottaa minuun yhteyttä.

Kokonaisuudessaan speed dating oli tosi mukava ja rento tapahtuma. Jos joku hiljainen ja ujo miettii uskaltaako tuollaiseen tapahtumaan mennä, niin voin sanoa, että uskaltaa ehdottomasti! Parasta speed datingissa on, kun pääsee lyhyessä ajassa ”selaamaan” paljon ihmisiä vähän kuin netissäkin, mutta kuitenkin juttelemaan kasvokkain. Alkuun minua jännitti aivan pirusti, kun en tiennyt mitä tuleman pitää. Mutta kun tuonkin on kerran testannut, niin sinne on helppo mennä toistekin. Voisin joskus taas mennä uudestaan onneani kokeilemaan.