keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi vaihtuu uuteen – aika katsahtaa menneeseen

Näin se taas vuosi vaihtuu ja täytyypä vetäistä pieni yhteenveto oman elämäni tapahtumista kuluneena vuonna.

Työrintamalla meni ainakin ihan mukavasti. Edellisenä vuonna sain koulusta paperit käteeni ja sen jälkeen lähdin suunnistamaan kohti työelämää. Ja tänä vuonna pääsinkin toden teolla alani piireihin sisälle. Jos minulla jotain uratavoitteita olisi, niin ne varmasti täyttyivät jo tänä vuonna. Sen verran monessa sain olla mukana ja pääsin tekemään todella hienoja juttuja. Aiemmin minua huoletti onnistunko tältä alalta töitä saamaan ja yhtäkkiä olin omassa unelmatyössäni alani huipulla. Se on aivan mahtavaa tietysti, joten ainakin töiden puolesta on mennyt viimeaikoina hienosti. Mutta työ ei ole elämäni tärkein asia, eikä minun muutenkaan ole tarkoitus työasioitani tällä blogilla puida. Tällä hetkellä elämäni tärkein asia on rakkauden löytäminen ja siitä tässä blogissakin on kyse.

Joten mennään varsinaiseen asiaan. Kuluneena vuonna tuli käytyä treffeillä ihan mukavasti. Määrähän ei ole kuin kourallinen, mutta olen siihen itse tyytyväinen - tietysti kun vertaan aikaisempiin vuosiin jolloin en ole tämän asian suhteen ollut kovin aktiivinen, mutta muutenkin, kun introverttinä en kovin helposti uusiin ihmisiin tule tutustuneeksi. Onneksi olen nettideittailun löytänyt ja edelleen on pakko korostaa miten hyvä kanava se introverteille onkaan.

Joskus nettideittailu saattaa olla toki turhauttavaa, kun viesteihin ei vaan tule ainuttakaan vastausta tai jo käynnissä olevat keskustelut loppuvat kuin seinään. Joskus toinen vain katoaa, vaikka tapaaminenkin olisi jo alustavasti sovittu. Viimeaikoina olenkin päässyt turhautumaan sen verran, että en ole nettideittailua jaksanut harrastaa kunnolla kuukausiin. Mutta nyt kun taaksepäin katson ja mietin millaisia ihmisiä olen nettideittailun kautta tavannut, niin olen kyllä onnistunut löytämään kertakaikkiaan ihania ihmisiä. Joten ei nettideittailua turhaa hommaa ole ollut todellakaan.

Varsinkin nyt syksyllä oli pari naista joiden kanssa kävimme mm. luonnossa vaellusreissuilla ja niin pois päin. Ne olivat kyllä hienoja kokemuksia, vaikka valitettavasti näiden daamien kanssa ei mitään syvempää kehkeytynyt. Toivottavasti samanhenkisiä ihmisiä kohdalleni osuu toistekin. Enkä yhtään epäile, ettenkö voisi netistä yhtä hienoja ihmisiä löytää jatkossakin, jos vain taas alan aktiivisesti nettideittailua harrastaa.

Satuinpa näkemää edellistä nettideittiäni Katjaa vähän aika sitten eräissä bileissä. Melkoinen sattuma, että satunnainen netissä tapaamani nainen tulee vastaan samoissa tuttavapiireissä. Vaihdoimme kuulumisia ja Katja kysyi, olisinko syksyllä ollut vielä halukas tapaamaan. Minä vastasin myöntävästi ja Katja kertoi olleensa silloin ihastunut johonkin toiseen mieheen. Hän sanoi ajatelleensa, että ehkä hänen ei kannata montaa ihmistä tapailla samaan aikaan. Sitten joku keskeytti meidät ja erkanimme loppuillaksi eripuolille kemuja. En tosin tiedä mitä olisin siinä muka vielä sanonut tai ehdottanut. Mutta pakko myöntää, että kun hän aloitti lauseensa: ”Olisitko ollut vielä kiinnostunut...”, niin kuvittelin hänen ensin aikovan sanoa jotain muuta ja ehdin ajatuksesta jo pienesti innostua.

Tänä syksynä sain myös uuden kämppiksen. Hänestä en ole tarkemmin kertonut, mutta voisin ehkä samalla nyt siitäkin mainita. Kun sattumoisin nainen on hänkin. Ja mukava onkin. Hän erottui edukseen jo ilmoitukseeni vastatessaan. Hän kuvaili siinä itseään vähän kuin jossain treffi-ilmoituksessa ja osasi kyllä kertoa itsestään ne asiat jotka minuun vetosivat. Hän kertoi mm. olevansa rauhallinen, omissa oloissaan viihtyvä ja kaikesta luovasta työstä pitävä persoona. Tietysti kiinnostukseni heräsi ja kutsuin hänet käymään.

Oveni taakse ilmestyi todella nätti ja pitkä neitokainen ja menin jo melkein siinä hämilleni. Hämmästykseni oli vielä suurempi kun hän huomasi nurkassa olleen virvelini ja kertoi itsekin kalastuksesta ja luonnossa liikkumisesta tykkäävänsä. Kämppikseni hänestä tuli ja alkuiltoina juttelimme mm. retkeilystä, luonnosta ja niin pois päin. Kun kerroin missä itse tykkään liikkua, niin hän oli innoissaan: ”Minä lähden joskus matkaan! Lähdetään kalaan... lähdetään telttailemaan...” Minä ajattelin, että tässähän se vasta tyttö ja hyvä etten häneen silloin ihastunut. Hänellä vientiä kuitenkin näytti riittävän. Tänne muutettuaan hän alkoi kohta heilastelemaan jonkun miehen kanssa ja pian siitä tilalle vaihtui kuin lennosta joku toinen mies. Kun joskus itse kämpilläni mietin omaa epäonneni näissä asioissa, ei tilannetta yhtään helpottanut viereisestä huoneesta kuuluvat kutemisen äänet. Nyt kämppikseni on tosin pääasiassa viettänyt aikansa jossain muualla ja tietysti olen myös suuresti nauttinut tästä täydellisestä omasta rauhasta.

Tämän blogaamisen aloitin myös syksyllä. On ollut mukavaa ja terapeuttista näiden omien ajatuksieni purkaminen. Tosin olen sitä tehnyt päiväkirjoihini jo vuosikaudet, mutta nyt teen ensikertaa kaikelle kansalle. Onkin ollut mukava saada kommentteja ja sähköpostia - kiitokset kaikille niitä lähettäneille. Jostain syystä minulla on ollut nyt vähän ”kirjoittajan blokkia” eli olisi kyllä mielessä asioita joista kirjoittaa, mutta teksti ei ole vain lähtenyt rullaamaan enkä jotenkaan ole vain jaksanut. En tiedä mikä siinä on.

Mitäs sitten ensivuonna? Astun ainakin nyt heti alkajaisiksi uuteen työpaikkaan ja se on tietysti jännittävää. Voi olla virkistävää vaihtaa aivan uusiin kuvioihin ja tulen tapaamaan ainakin uusia ihmisiä. Jos jotain uudenvuodenlupauksia pitäisi tehdä, niin ei kai se voi muuta olla kuin laittaa enemmän yritystä peliin. Ja rohkaistua enemmän siinä suhteessa. Joka tapauksessa, en ole ollut treffeillä kuukausiin ja tälle on jotain tehtävä. Nettideittailua täytynee taas käynnistellä, mutta sen varaan en pelkästään voi tuudittautua, koska nettideittailu yksin on aika hidas keino tavata uusia ihmisiä. Siis siinä mielessä, kun viestejä voi joutua lähettelemään kauan aikaa ilman että vastausta kuuluu. Puhumattakaan siitä, että treffeille asti jonkun kanssa päädyttäisiin. Joten pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja aktivoitua muutenkin.

Vaikka en ole treffeillä vähään aikaan ollut, niin ei se tarkoita etteikö naiset mielessä olisi olleet. Ainahan ne on mielessä. Ja varsinkin se yksi erityinen Nainen. Näin häntä viimeksi pari viikkoa sitten ennen kuin kumpikin karkasimme kotiseuduillemme joulun viettoon. Kävimme syömässä ja voi perkule miten kauniilta hän silloin näyttikään, kun hän oli hieman laittautunutkin. Ja miten mukava hän on ja miten hyvä huumorintaju hänellä onkaan. Siinä on sellainen tyttö, etten ole toista tavannut. Mutta minä en ole kertonut sitä hänelle. Olen vain... en oikein tiedä. Kai olen vain ajatellut, ettei hän voisi ikinä kiinnostua minusta sillä tavalla. Mitä siinä menettäisin, jos kertoisin hänelle mitä hänestä ajattelen? Yksi motto jolla aina yritän itseäni eteenpäin patistella on: ”Jos asioita miettii liikaa, elämässä menettää todella paljon”. On todella inhottava joutua vanhana pappana kiikkustuolissa miettimään: ”Olisi silloin pitänyt...”

Tällaisin miettein kohti vuotta 2015. Hyvää uutta vuotta kaikille!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Se erityinen nainen

Viimeksi kirjoitin kuinka naiset ovat aina mielessä. Ja joskus on hetkiä, kun on juuri joku erityinen nainen mielessä. Sattumoisin tällä hetkellä on päässyt juuri näin käymään. Kyseessä on se sama nainen josta viime postauksessa mainitsin ja avaanpa nyt tapausta tarkemmin.

Tarina alkaa niinkin kaukaa kuin viime vuoden syksystä, jolloin ensikertaa päätin kokeilla nettideittailua. Jo ensiselailulla silmiini osui erään nätin tytön profiili jossa tyttö kertoi nauttivansa mm. luonnossa liikkumisesta. Tämä kuulosti erittäin hyvältä ja laittelin tytölle viestiä. Me viestit vaihdettiin ja kohta treffeille päädyttiin. Ja aloimme tapailla siitä lähtien. Tyttö, jota Lindaksi kutsuttakoon tästä eteenpäin, osoittautui todella iloiseksi, positiiviseksi, mahtavalla huumorintajulla ja leikkisällä luonteella varustetuksi persoonaksi. Hän oli ihanimpia ihmisiä joita olen tavannut, joten en voinut olla ihastumatta häneen.

Eräänä päivänä hän lähetti minulle viestin, jossa kertoi olevansa ihastunut johonkin toiseen. ”Toivottavasti sinulla ei ollut kovin suuria odotuksia meistä. Haluan kuitenkin jatkaa kavereina...” ja niin edelleen. Voi että tuntui pahalta. Ne tuskalliset yksipuolisen ihastumisen tunteet... No me jatkoimme kavereina. Jouluna tiemme erosivat, kun Linda muutti opiskelujensa vuoksi toiselle puolelle maapalloa.

Ihastuminen on vahva tunne. Ei se mene pois sormia napsauttamalla. Ei, vaikka toinen muuttaisi maapallon toiselle laidalle. Linda pysyi mielessäni kauan, vaikka kyllähän minä muitakin naisia tapailin.

Keväällä Linda päivitti facebookiin olevansa parisuhteessa. Se sattui pirusti. Mutta ehkä vihdoin tämän jälkeen tajusin, että turha enää tämän tytön perään haaveilla ja täytyy mennä eteenpäin. Sen jälkeen osasin päästää hänet paremmin ajatuksistani. Ainakin vähäksi aikaa.

Linda palasi reissultaan tänä syksynä ja olemme alkaneet olemaan taas yhteyksissä. Sama ihana leikkisä persoonansahan hän on edelleen ja hän on yhä ihanimpia ihmisiä joita tiedän. En sille mitään mahda, että samat ihastumisen tunteet ovat alkaneet nousemaan taas esiin.

Mutta olen pitänyt tämän täysin omana tietonani, koska oletin Lindalla edelleen jonkun miehen olevan vaikka siitä emme puhuneetkaan. Ja jokatapauksessa, koska Linda minut viimeksi torjui, niin automaattisesti ajattelin, että hänellä tuskin voisi olla romanttisia tunteita minua kohtaan tämänkään jälkeen. En ole halunnut antaa turhalle ihastukselle valtaa ja joutua kokemaan taas niitä tuskallisia yksipuolisia tunteita. Olen suorastaan varonut vahingossakaan osoittamasta liikaa kiinnostusta Lindaa kohtaan.

Viime viikolla nettideittipalstaa selatessani huomasin Lindan profiilin ilmestyneen sinne. Profiilinsa mukaan hän tosiaan on sinkku. Se asia ainakin varmistui ja kieltämättä olin onnellinen tästä tiedosta. Mutta samalla harmitti nähdä hänet siellä kaikkien miesten vietävissä.

Eli sellainen on tapaus Linda. Olen vähän ajatuksistani sekaisin enkä oikein tiedä mitä minun pitäisi ajatella tai tehdä. Mutta sen ainakin tiedän, että Linda on kaikista ihanimpia ihmisiä joita tiedän ja tämän takia hän vain mielessäni pyörii, varsinkin nyt kun hänet taas sinkuksi tiedän. Hän on minulle se erityinen nainen. Perhana.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Aina mielessä

Ainahan ne on mielessä. Naiset. Kun nuorena poikana hormoonit alkoi kunnolla hyrräämään, niin siitä lähtien ne ovat mielessä pyörineet käytännössä joka päivä. Hassua miten joku asia voikaan niin paljon ajatuksissa liikkua. Kaikkia vastaantulevia oman ikäluokan naisia tulee katsottua ”sillä silmällä”. Ehkä jo vähän liikaakin ajatuksissa naikkoset pyörivät nykyisin, mutta eipä sille oikein mitään mahdakaan, kun taitaa tosiaan niin syvälle kumppanin kaipuu olla ihmiseen rakennettu. Vaikka viihdyn introverttinä hyvin yksin ja kavereiden kautta saan sosiaalisuutta tarvittaessa, ei heidänkään seuransa poista sitä tiettyä kaipuuta.

Varsinkin läheisyydenkaipuu on valtava. Ja seksin. Mutta eniten kaipaan juuri läheisyyttä. Seksuaaliset tarpeensa voi jokainen tyydyttää itse itsekin, mutta läheisyyttä ei voi itse itselleen antaa. Tulen varmaan kohta hulluksi tämän kanssa. Onhan tietysti hieman turhauttavaa, kun jotain asiaa todella paljon kaipaa ja haluaa, mutta ei vaan onnistu sen suhteen... Vaikka parisuhde ei tuo automaattisesti onnea ja niin pois päin, niin kyllä tässä nuoruus tuntuu menevän tietyllä tavalla hukkaan, kun elämästä puuttuu rakkaus, läheisyys, kosketus, suudelmat, seksi ja kaikki muu mitä parisuhde tuo tullessaan. Enkä minä haluasi heittää omaa nuoruuttani hukkaan.

Tokihan monia muitakin asioita mielessä välillä pyörii. Kuten työasiat etenkin nyt, kun töitteni suhteen olen hyvin epävarmassa tilanteessa. Olen oman unelmatyöni löytänyt ja tietysti sitä haluaisin pystyä jatkossakin tekemään ja sillä itseni elättämään, mutta se on kuitenkin vain työtä ja kyllä kumppanin löytyminen ajaa siitä ohitse. Työ ei ole ihmisen perustarve samalla tavalla. Vaikka alani työpaikat ovat pääasiassa pääkaupunkiseudulle sijoittuneena, luulenpa että aika helposti olisin valmis jättämään loisteliaat uramahdollisuuteni täällä taakse ja muuttamaan rakkauden vuoksi kauemmaksikin.

Pahinta on epävarmuus. Mielestäni se on sitä ihan yleisestikin minkä tahansa elämän asian suhteen, jos ei ole maata näkyvissä eikä näy valoa tunnelin päässä. Parisuhderintamalla on aina mukavaa, kun on edes jonkinlaista ”sutinan” tapaista menossa. Kun on treffit tiedossa. Kun joku kertoo kuinka mukavaa oli nähdä ja haluaa tavata uudelleen. Kun joku osoittaa kiinnostusta ja saa itsensä tuntemaan halutuksi. Ja sitten kun ihastuu... ah sitä tunnetta. Kaikki se on aivan ihanaa. Kun on toivoa siitä, että tästä voisi seurata jotain mahtavaa. Mutta kun asiat menevätkin päinvastoin... Kun tulee torjutuksi monta kertaa peräkkäin. Kun kaikki jutut päättyvät aina samoin. Kun joutuu tuntemaan, ettei kelpaa kellekään. Kun menee pitkiä aikoja tätä linjaa, seuraa siitä vain kauhea epävarmuus. Ja alkaa pelätä, että kelpaakohan koskaan? Mitä jos en koskaan löydä rakkautta? Se on pahin pelkoni mitä tiedän.

Tämä asia on tosiaan ollut mielessä vähän liikaakin viimeaikoina, juurikin tämän epävarmuuden kannalta. On ollut pitkään niin hiljaista. Naiset ovat lopettaneet netissä keskustelut kuin seinään. Tai on jo sovittu alustavasti tapaaminen, mutta sitten nainen katoaa langoilta. Eikä tule yhteystietoja speed datingissa eikä matcheja Tinderissä. Niin tosiaan, käytin nyt hetkellisesti sitäkin peliä aktiivisemmin ja ihan vain sillä taktiikalla, että pyyhin vauhdilla kaikkia naisia tykkäyksen puolelle ja katson jos matcheja sattuisi. Mutta niitä ei juurikaan sattunut, vaikka itse tykkäsin varmaan tuhansista naisista. Joitain osumia sieltä tupsahteli, mutta moni poisti minut heti, viesteihin ei vastattu tai keskustelut lopetettiin kesken. Turhimmalta sovellukselta tuntuu sen vuoksi se tällä hetkellä. No onhan sieltä se yksi nainen löytynyt jonka kanssa yhteystiedot vaihdettiin ja on tapaamisesta ollut puhetta, mutta sitä vaan ei olla vieläkään saatu järjestymään. Olen sitä ehdottanut useampia kertoja ja se on hänelle sopinut, mutta sitten hän on sen kohta perunut.

Tästä kaikesta on seurannut ehkä pieni turhautuneisuus ja sen vuoksi en ole ollut vähään aikaan koko asian suhteen millään tavalla aktiivinen. En ole jaksanut deittipalstoja selailla enkä viestiä kenellekään laitella. Tännekään ei ole siksi kirjoituksia ilmestynyt, kun ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Passiivisuuteni johtuu ehkä tästä turhautumisesta, tai saattaa se johtua siitäkin, että tuossa kyllä juuri eräs todella mielenkiintoinen nainen sattui ns. kuvioihin putkahtamaan ja hän on saattanut hieman osaltaan huomiotani viedä. Mutta se nyt on vähän hankala tilanne ja en tiedä miten minun pitäisi sen kanssa toimia. Siksi en siitä sen ihmeemmin ala nyt edes kirjoittaa. Sanonpahan vain sen, että nyt sattuu olemaan yksi erityisesti ajatuksissa pyörivä nainen, mutta minä en tiedä kannattaako minun oikeastaan häntä edes ajatellakaan, vaan pitäisikö minun tämä asia kokonaan unohtaa. Hankala selittää. It's complicated.

Mutta olipa miten oli, niin vaikka tässä nyt hetkellisesti on ollut tavallista enemmän epäonnea tässä asiassa, niin ei passivoituminen kyllä asiaa yhtään auta. Jos meinaa jotain löytää, niin silloin ei voi tätä tutkijankin varoittelemaa nolla-aikaa kovin paljoa viettää. Tässä siis taas yksi tuore parisuhdeasioita käsittelevä artikkeli joka silmiini osui. Jotenkin kummasti juuri niitä nykyisin herkästi silmiini sattuu kaiken muun uutisvirran joukosta.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Pitihän tämäkin kokeilla – pikadeittailu!

Ajattelinpa kokeilla vaihteeksi jotain muutakin ainaisen nettideittailun sijaan ja ilmoitin itseni speed dating -tapahtumaan. Pikadeittailemassa kävin ja tämä oli siis se erikoisempi tapahtuma jota jo viime kuussa mainitsin jännittäväni. Varsinkin kyseisen päivän aamuna jännitti aivan pirusti. Minua mietitytti etenkin se, käyköhän tuollaisissa tapahtumissa aivan erilaiset ihmiset kuin minä? Ja mitenköhän pikadeittailu sopii kaltaiselleni hiljaiselle introvertille?

Mainospuheet pitivät paikkansa ja mukavaahan siellä oli. Vastapelurit oli oikein mukavia ja juttua heidän kanssaan riitti laidasta laitaan. Toisten kanssa enemmän ja toisten vähemmän, mutta hyvin riitti kuitenkin. Aika oli melko napakka, mutta ehti siinä kohtalaisen hyvin nähdä kenen kanssa juttua voisi jatkaa myöhemminkin. Lopuksi jokainen pudotti omat yhteystietonsa kiinnostavalta vaikuttaneen treffikumppanin nimellä varustettuun mukiin. Itse tipautin tietoni neljään kippoon. Omasta purnukastani löytyi ainoastaan yksi liuska ja sekin oli yhdeltä kohtalaisessa maistissa olleelta naikkoselta josta sen vuoksi itse olin kaikista vähiten kiinnostunut. Joten ei oikein käynyt flaksi tällä kertaa, ellei sitten ihmeitä tapahdu ja joku niistä naisista ottaa minuun yhteyttä.

Kokonaisuudessaan speed dating oli tosi mukava ja rento tapahtuma. Jos joku hiljainen ja ujo miettii uskaltaako tuollaiseen tapahtumaan mennä, niin voin sanoa, että uskaltaa ehdottomasti! Parasta speed datingissa on, kun pääsee lyhyessä ajassa ”selaamaan” paljon ihmisiä vähän kuin netissäkin, mutta kuitenkin juttelemaan kasvokkain. Alkuun minua jännitti aivan pirusti, kun en tiennyt mitä tuleman pitää. Mutta kun tuonkin on kerran testannut, niin sinne on helppo mennä toistekin. Voisin joskus taas mennä uudestaan onneani kokeilemaan.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Deittailun mullistus

Vastikään Nyt.fi:ssä ilmestyi artikkeli jossa puhuttiin nettideittailun uudesta aallosta. Kyse oli tietenkin Tinderistä. Sen myötä nettideittailusta on tullut vähemmän noloa. Olen itsekin Tinderiä testannut, mutta mieluummin suosin perinteisiä deittipalveluita. Artikkelissa kuvailtiin kuinka Tinderissä ”ei enää tarvitse” kirjoittaa itsestään umpia ja lampia, mutta minusta juuri perinteisten deittipalveluiden viehätys siinä onkin, että ne kertovat ihmisestä kattavammin. Niiden tietojen perusteella otan ihmiseen yhteyttä, enkä hänen profiilikuvansa. Mutta Tinderin keveys varmasti selittääkin sen, miksi se on suuren yleisön suosiossa.




Nettideittailu on osaltaan mullistanut koko deittailukulttuuria. Netissä on helppo selata lyhyessä ajassa paljon ehdokkaita. Ja olen joskus miettinytkin, kun varsinkin naisilla on netissä pitkä jono ehdokkaita, niin ehkä siksi ei niin helpolla tartuta ensimmäiseen tai toiseen mukavaan tyyppiin, koska voi löytyä vielä parempikin. Ja kenties siitäkin vielä parempi. Aina vaan paranee? Pohdintani on osunut tavallaan oikeaan:
Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtajan, parisuhdetutkija Heli Vaarasen mukaan nykyinen nettisukupolvi haluaa seuloa lyhyessä ajassa mahdollisimman monta ihmistä. On vanhanaikaista ajatella, että rakkautta etsittäisiin vain yksi ihminen kerrallaan. Sen sijaan heitetään verkkoja vesille ja tavataan monia ihmisiä.
Entä sitten niitä negatiivisia puolia joita tällainen digitaalinen deittailu tuo on tuonut tullessaan? Omaan alotusviestiin vastaamattomuus ei niinkään haittaa, koska olen jo tottunut sen olevan merkkinä ettei vastapuolta kiinnosta. Mutta jos juttua on ollut käynnissä jo jonkun aikaa ja yhteydenpito katkeaa kuin seinään, on se aina hieman kurjaa:
Myös deittailijoiden töykeys ärsyttää Tinderissä. Moni ei vastaa viesteihin lainkaan tai lopettaa yhteydenpidon kuin seinään.

Väestöliiton tänä vuonna tekemän selvityksen mukaan torjunta ilman selitystä tuntuu nettideittailijoista pahalta. Se aiheuttaa arvottomuuden kokemuksia, pettymystä ja hämmennystä. Etenkin, jos takana on paljon hylätyksi tulemisen kokemuksia lapsuudessa ja seurustelusuhteissa, muistot voivat aktivoitua digitorjunnan myötä.

Nimimerkki Mies29: Hyvä, että jutussa tulee esille se, miten tapailusuhteen lopettaminen kuin seinään ja toisen osapuolen täydellinen deletoiminen elämästä on nykyään yleinen ja hyväksytty tapa. Se oikeastaan kertoo kaiken nykyisestä deittailukulttuurista, jossa Tinder on vain jäävuoren huippu. Ihmiset ovat kertakäyttötavaroita toisilleen nykyään, ja valitettavasti tämä tyyli leviää nettimaailmasta tosielämäänkin.

Nimimerkki Pettynyt: Miesten näkökulmakin olisi kiva ollut tuoda esille artikkelissa. 20-35 vuotiaiden seurustelussa naisethan ovat valitsijan asemassa. Se on oikeasti ongelma, mikä tulee vaikuttamaan yhteiskuntamme sosiaaliseen rakenteeseen, kun yhä useampi "tavallinen" mies jää parisuhteiden ulkopuolelle suhteiden solmimisen siirtyessä entistä enemmän internetmaailmaan.
Eli näin netti on osaltaan muuttanut deittailukulttuuria. Se on tuonut helpotusta etsintään, mutta samalla joitain negatiivistakin puolia tullessaan. Itse kuitenkin pyrin enemmän ajattelemaan niitä positiivisia puolia, kun omalle luonteelleni nettideittailu on niin sopiva juttu. Huomasinpa nyt tässä viikon sisällä kahden entisen luokkakaverinikin ilmestyneen samoille deittisivuille. Jännittävää :) Muitakin tuttuja naamoja sinne on yhtäkkiä ilmaantunut. Kevät on yleensä romantiikan aikaa, mutta onkohan tässä syksyssäkin joku joka saa ihmiset etsimään lämpöä niihin kliseisiin syksyn pimeneviin iltoihin?

Tapasin toisen noista kavereista kaupungilla pari päivää sitten ja hän ottikin puheeksi nettideittailun. Hän kertoi vasta profiilin luoneensa ja yllättyneensä siitä kun sai viikossa yli tuhat viestiä. Hän on siis nuori ja nätti nainen, joten ei ihme että hänelle paljon viestejä satelee. Kuitenkin suurin osa viesteistä oli kuulemma ollut aivan ihmeellistä sontaa. Oli joukossa ollut muutama asiallinenkin. Sellaista siis on nettideittailu naisen vinkkelistä. Mutta hän ei ainakaan nettideittailua hävennyt, kun otti sen noin avoimesti heti esille. Eikä pidäkään hävetä, vaikka itselläni ei omasta nettideittailustani tullut jostain syystä sanallakaan mainittua. Ehkä olisi pitänyt mainita ja pyytää, että hän kävisi profiilini kurkkaamassa ja oman mielipiteensä siitä kertoisi...

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Viikko taas vierähti

En ole nettideittailut kovin ahkerasti tässä välissä, vain pari keskustelunavausta olen tehnyt. Mutta suhteellisen onnistuneesti, koska takaisinkin vastattiin ja parin naisen kanssa on hyvät keskustelut menossa.

Kokeilin jopa Tinderiäkin. Tai on minulla se ollut asennettuna jo pidemmän aikaa, mutta en ole kovin aktiivisesti sitä käyttänyt. Jotenkaan en ole kokenut sitä niin luontevaksi muihin deittipalveluihin verrattuna. Mutta nyt aktivoiduin siellä enemmän ja yhden tytön kanssa puhelinnumerot vaihdoimme ja tapaamisesta sovimme. Ne tulee olemaan melko sokkotreffit, koska tinder-profiilin ja lyhyiden viestien pohjilta en vielä kovin ihmeitä tästä tytöstä tiedä.

Sen lisäksi parin muunkin tytön kanssa on hyvät keskustelut meneillään ja katsotaan minne niiden kanssa päästään. Mutta huomasinpa tällä viikolla myös erään hyvän tuttuni pärstän ilmestyneen samoille treffipalstoille. En ole varsinaisesti hänen kavereitaan, mutta kuitenkin samoissa kaveripiireissä pyöritään. Minua alkoi jotenkin jännittää hänen näkemisensä tuolla, koska nyt on niin suuri vaara jotta ”jään kiinni” nettideittailusta. Mutta mikä ihme siinä muka taas niin jännittää ja hävettää :D

Entä mistä tietää olevansa introvertti? Siitä kun viikonloppu tuntuu menevän hukkaan jos ei ole saanut olla hetkeäkään yksin. Nyt on ollut aika paljon kaikenlaista touhua tässä viikolla ja viikonloppuna, enkä ole meinannut päästä kunnolla latautumaan. Tinder-tytönkin kanssa oli treffit sovittu täksi illaksi, mutta aamulla hän ilmoitti joutuvansa ne perumaan työkiireidensä vuoksi. Olin helpottunut - ­ saisin sittenkin olla kokonaisen päivän ihan yksin. Eikö olekin hassua; olisin voinut päästä treffeille, mutta sen sijaan olekin onnellinen, että olen aivan yksin :)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ei sittenkään

Viime viikolla yhden tytön kanssa netissä puhuimme alustavasti treffeistä tälle viikolle. Ehdottelin tämän viikon alussa tarkempaa päivää ja paikkaa, mutta tytöstä ei enää kuulunutkaan mitään... Hän kyllä kirjautuu profiiliinsa tiheään tahtiin ja on minunkin profiiliani käynyt sen jälkeen kurkkimassa. Mutta jokin vain hänen mielensä muutti.

Ja se toinenkin tyttö jonka kanssa hetken aikaa viestittelin, lopetti vastaamasta. Se on harmi, koska hän oli juuri sellainen luonnosta pitävä ja taiteellinen tyttö. Kaikenlisäksi tosi nättikin. Juuri sellainen harvinainen timantti joita vain harvoin osuu kohdille. Mutta tämmöistä se nyt vain on tämä nettideittailu...

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Introvertit.net

Jumalauta nyt löytyi hyvä sivusto! Osoitteesta introvertit.net/forum löytyy keskustelufoorumi kaikille Suomen introverteille! Jos ensimmäisen valaistuminen minulle tuli Susan Cainin kirjan myötä, niin yhtä valaisevaa on ollut nytkin lukea noita toisten introverttien ajatuksia ja kokemuksia elämästä. Hämmentävää, kun melkein jokainen viesti voisi minun kirjoittamani.

introvertit.net

Lueskelin keskusteluja varsinkin parisuhdeasioista. Kaltaisteni joukossa ei ole näköjään mitenkään erikoista, ettei seurustelukokemuksia ole tähänkään ikään mennessä paljoa kertynyt. Osa ei parisuhdetta halua ja osalla on ollut vaikeuksia niiden solmimisessa. Olen vielä vasta aika pikaisesti keskusteluja vilkaissut, mutta tässä on sivusto jota tulee kyllä selailtua!

Sivusto on avattu viime vuonna, eli vielä suhteellisen tuore tapaus. Sekin osaltaan osoittaa sen, miten vasta tämä koko introvertti -asia on noussut suurempaan tietoisuuteen. Ja hyvä että nousee! Sivustolla voi tehdä myös introverttitestin. Olen tiennyt olevani ääripään introvertti ja testi sen vain vahvistaa; sain siitä paria pinnaa vaille täydet pisteet :)

Mahtavaa, että meille on vihdoinkin oma foorumi olemassa!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Yksin omasta tahdosta

Tulipa vastaan tuore Helsingin Sanomien artikkeli Moni sanoo parisuhteelle ei kiitos, jossa Saana Välimaa kertoo:

"Tykkään olla ihmisten kanssa muutaman tunnin tai korkeintaan pari päivää. Sitten alkaa ahdistaa, jos en saa olla rauhassa, ja vetäydyn kuoreeni. Ystäväni ja perheeni eivät pahastu tästä, mutta suhteissa se on ollut ongelma."

"Parisuhteessa kuuluu tehdä kompromisseja, mutta samalla tuntuu, että hukkaan itseni. Se, että tarvitsen paljon aikaa olla yksin, on aiheuttanut riitoja. Jokaisen eron jälkeen on vahvistunut tunne siitä, että parisuhde ei ole minua varten."

Nimimerkki scoreggia kommentoi:

”...Monet meistä taitavat olla introverttiluonteita, jotka olemme muutenkin kääntyneitä enemmän sisäiseen kuin ulkoiseen todellisuuteen huomiomme ohjaamisen suhteen. Parisuhde ja varsinkin yhdessä asuminen pakottaa liikaa pois "oman pään sisältä", jossa ainakin luovalla introvertilla on niin rikas maailma, ettei sen kanssa voi mikään parisuhde tai reaalimaailman ilmiöt kilpailla.”

Tämä sai miettimään omaa tilannettani. Samaistuin täysin noihin luonteenkuvauksiin, mutta en tiedä millaista on olla introverttina parisuhteessa, kun en ole koskaan ollut. Selvää kuitenkin on, että tulen aina tarvitsemaan paljon omaa aikaani. Siksi varmaan toisenkin osapuolen olisi hyvä olla introvertti luonteeltaan. Tai ainakin todella ymmärtäväinen yksinolon tarpeelleni. Kun pääsen käytännössä kokeilemaan parisuhteessa elämistä, niin mistäpä sitä tietää vaikka huomaisin olevani yksi näistä mieluummin yksin elävistä...

Mutta tällä hetkellä ainakin on valtava rakkauden kaipuu!

lauantai 18. lokakuuta 2014

Yksi vuosi nettideittailua

Nyt kun olen vuoden nettideittailua harrastanut, niin voisin vähän kirjoitella omia kokemuksiani.

Yleisesti ottaen miehen näkökulmasta voin sanoa, että viestejä saattaa joutua lähettelemään jopa turhautumiseen asti ennen kuin tärppää. Naiset saattavat vastaanottaa kymmenittäin viestejä päivässä, joten ei se ole ihme. Siitäkin huolimatta netti on osottautunut loistavaksi kanavaksi tutustua uusiin ihmisiin. Ja pakko kai nyt myöntää, että ehkä se kaikkein paras kanava kaltaiselleni introvertille. On helppo etsiä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja heitä pääsee lähestymään omalta kirjallisen ilmaisun mukavuusalueeltaan. Aivan mahtavia ihmisiä löytyy netistä. Aiemmin häpesin nettideittailua, mutta en enää. Olen onnellinen, kun olen löytänyt itselleni näin hyvän kanavan seuran hakemiseeen.

Tykkään selailla profiileja ja luen mielelläni erilaisten ihmisten kuvauksia itsestään. Varsinkin jos profiilit ovat hyvin kirjoitettuja ja samaistuttavia. On aina hauskaa, kun joku onnistuu pukemaan sanoiksi juuri sen millainen itsekin on. Hyvät profiilit ovat kuitenkin harvemmassa ja joskus profiileja joutuu kahlaamaan läjäpäin eikä joukosta löydy oikein sopivaa. Sitten neula löytyy heinäsuovasta ja kohdille osuu hienosti kirjoitettu profiili ja nainen vaikuttaa omaavan juuri ne unelmanaiseni ominaisuudet. Selailu päättyy siihen ja haluaisin tavata naisen heti! Aloitusviestinkin lähettäminenkin jo jännittää. En tietenkään ensimmäisessä viestissä pyydä treffeille, koska se harvemmin kannattaa.

Tällaiset timantit ovat harvinaisempia ja useimmissa tapauksissa katselen vain muuten mukavalta vaikuttavia naisia ja lähettelen heille viestiä. Heidänkään kanssaan en halua pitkää viestittelyä, vaan ehdotan tapaamista mahdollisimman nopeasti jos juttu näyttää kulkevan. Eli vaikka olenkin introvertti ja tykkään kirjoitella, en tykkää tuntemattomien ihmisten kanssa lähteä tutustumaan pitkällä viestittelusessioilla. Minulla on taktiikkana vaihtaa pari viestiä ja sitten jo treffikutsua perään. Ihmettelen miten jotkut kertovat kirjoitelleensa kuukausia ennen tapaamista.

Minulla on aina hieman hankaluuksia aloitusviestin kirjoittamisessa. Varsinkin jos nainen ei ole kovin ihmeellisyyksiä itsestään profiilissa kirjoittanut. Mietin kauan aikaa mitä minun kannattaisi kyseiselle naiselle itsestäni kertoa ja mitä häneltä kysyisin. Tiedän kyllä, että viestien kannattaisi olla sellaisia jotka vetoavat naisen tunteisiin. En kuitenkaan ole niin synnynnäinen Rubebergi että se kävisi kovin helposti. Paitsi jos naisen profiili on hienosti ja samaistuttavasti kirjoitettu, niin silloin hänelle on myös helpompi kirjoittaa.

Kaikenkaikkiaan nettideittailu toimii ihan hyvin, vaikka välillä voi tuntua turhauttavalta jos menee pitkiä aikoja ettei omaan postilaatikkoon tipahtele mitään. Moni mies keskustelupalstoilla valittaakin ettei jaksa ihmeellisyyksiä edes kirjoittaa, kun viesteihin ei kuitenkaan vastata. Mutta minun mielestäni juuri sen vuoksi omiin viesteihin pitää jaksaa panostaa entistä enemmän, jotta erottuisi niistä kaikista tylsistä viesteistä. Ja se kuva... sen merkitystä ei voi liikaa korostaa. On ollut tuloksempaa touhua sen jälkeen, kun kuvani uskalsin profiiliini ladata.

Minulle oli kynnys aloittaa nettideittailu kun en ollut koskaan sitä kokeillut ja ajattelin sen olevan jotenkin... noh... epätoivoista. Mutta pakko minun rohkaistua, kun en oikein naisia tavannut normaaleissa kuvioissani. Ja ihan hyvin olen sen jälkeen netin kautta naisia tavannutkin, mutta on siinäkin omat aina haasteensa kovan kilpailun takia. Minun täytyy rohkaistua myös muualtakin naisia metsästämään eikä tukeutua pelkästään netin varaan. Turha päivitellä jonkin asian puutetta, jos sen edistämiseksi ei toimi riittävän aktiivisesti.

Mutta katsotaan kuitenkin yksi asia kerrallaan loppuun. Olen taas aktivoitunut nettideittailemaan edellisten treffien jälkeen. Lähetin viestiä kahdeksalle naiselle, kaksi heistä vastasi ja toisen kanssa on jo alustavasti treffit sovittu. Ensiviikolla siis taas uusille nettitreffeille! ;)

perjantai 17. lokakuuta 2014

Unelmanaiseni

Millaisia ominaisuuksia on sillä unelmieni naisella jota parhaillani olen metsästämässä?

Ensinnäkin hän viihtyy luonnossa. Olisi mukava tehdä yhteisiä luontoretkiä ja käydä joskus vaikka Lapin tuntureillakin vaeltamassa. Lisäpisteitä siitä jos nainen tykkää kalastaa!

Hän on jollain tapaa taiteellinen. Itsekin olen luova ja taiteellinen persoona, joten luovien ihmisten kanssa myös viihdyn hyvin. Kenties keksisimme jotain yhteisiä luovia projekteja.

Urheilullinen ei tarvitse olla, koska en ole itsekään. Mutta ei sohvaperunakaan, vaan voisimme jonkun yhteisen liikuntaharrastuksen aloittaa. Itse esimerkiksi tykkään pyöräilystä ja olen haaveillut pidemmistä pyöräretkistä jos vain seura olisi kohdillaan. Viimeaikoina kyllä ajatus paritanssistakin on alkanut hieman houkuttaa.

Luonteeltaan hän on rauhallinen eikä mikään bilehile. Hän tykkää syvällisistä keskusteluista pinnallisuuksien sijaan. Ujo ja hiljainen saa olla, mutta hän voisi olla ehkä hieman itseäni ekstrovertimpi. Hän täydentäisi sen puolesta omaa persoonaani.

Muuta en oikeastaan osaa toivoa, kun tuollaisetkin naiset ovat jo niin harvassa. Mutta jos kirsikkana kakun päälle jotain ulkoisia ominaisuuksia pitäisi mainita, niin joku niissä pitkissä naisissa minua viehättää. Johtuneeko siitä, kun itsekin olen pitkä. Vai kenties siitä, että pitkät naiset ovat hieman harvemmassa. Sitten kun sellaisen näkee, niin tuntuu että polvet notkahtaa. Toisaalta lyhyemmät naiset ovat usein niitä söpöimpiä :)

Nämä ei olleet mitään vaatimuksia, ainoastaan ihanneominaisuuksia. Olisipa mahtava tuollainen nainen saada. Ja onpa ollut mukava huomata, että netin deittipalstoilta sellaisia voi löytää.

Mistä muualta voisi löytää rauhallisia luonnossa viihtyviä ja luovia naisia?

maanantai 13. lokakuuta 2014

Viisi syytä miksi olen yksin

Olen 26-vuotias mies joka on yksin. En ole koskaan edes seurustellut. Miksi?

Syitä siihen on useampia ja yritän tässä hieman pohtia niitä. Mitä ovat ne virheet joita olen tehnyt ja mitä asioita minun pitää itsessäni kehitää? Täytyy varoa ettei mene ylianalysoinnin puolelle, mutta tykkään pohdiskella asioita syvällisesti ja kirjoittaa niistä. Ja tämä blogaaminen on ollut jotenkin terapeuttistakin.

1. Ympäristö ja asuinpaikkakunta. Asuin todella pienellä paikkakunnalla ja senkin keskustasta asuin kymmenien kilometrien päässä. En tarkoita, että missään tynnyrissä olisin kasvanut, mutta oli se hieman erilaista kun lähdin kotoani pois keskelle kaupunkia opiskelemaan ja yhtäkkiä ympärillä ihmisiä riitti. Nyt niitä varsinkin riittää, kun asun täällä Helsingissä.

2. Ujous. Vielä viisi vuotta sitten uudet opinnot aloittaessani kärsin aivan käsittämättömästä ujoudesta. Mutta onneksi alan opetukseen kuului tosi paljon esitelmiä luokan edessä, vieraiden ihmisten haastattelemista yms. Se oli aivan kamalaa, mutta oli mahtavaa mitä se teki ujoudelleni. Ujous karistui koulun aikana. Toki pieni ujous saattaa vieläkin ajoittain iskeä, ainakin nätissä seurassa... :)

3. Todella huono itseluottamus ja negatiivinen asenne itseäni kohtaan. Pidin itseäni tylsänä ja peiliin katsoessani masennuin, koska pidin itseäni kaiken lisäksi vielä todella rumana. Ajattelin, ettei kukaan voisi minua haluta. Ja kukapa sellaista ihmistä sitten haluaisi... Huono itseluottamus on jäänteitä ylä-aste ajoilta. Ei minua varsinaisesti haukkumasanoilla nimitelty tai kiusattu fyysisesti, mutta kyllä silloin kaikenlaista kommenttia, selän takana puhumista ja ulkopuolelle jättämistä oli. Ääripään introverttinä olin muitten silmissä “outo” hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Noihin aikoihin en tiennyt introverttiydestäni mitään, vaan koin olevani viallinen ja niin pois päin. Varsinkin silloin herkässä iässä otin kaikkien kommentit todella pahasti itseeni. Vaikka ujous on kadonnut, huono itseluottamus ei ole oikein vieläkään täysin korjautunut...

4. Edellisistä asioista johtuva aloitteiden puute. Harvoin mitkään asiat tapahtuvat itsekseen, jos niiden eteen ei mitään tee. Ensimmäisen kerran pyysin tyttöä treffeille oikeastaan vasta viime vuonna... uskomatonta. Mutta enpä senkään jälkeen ole tuolla live-elämässä juuri uskaltanut aloitteita tehdä. Se johtuu osaltaan myös luonteestani. Introverttinä vieraiden ihmisten lähestyminen ja small-talk ei käy oikein luontevasti. Onneksi olen löytänyt nettitreffit ja sen jälkeen olenkin treffailemaan päässyt ihan hyvin.

5. En osaa “iskeä” naisia. Naisia tapaillessa käyttäydyn liian varovaisesti ja liian kaverimaisesti. Olen tavallaan liian kiltti. Ja kiltit miehet eivät tunnetusti saa naisia... Naiset kyllästyvät, kun ei ole sitä kipinää. Varmasti monen mielestä tämä voi olla turhaa miettimistä ja ylianalysointia, koska useimmille tämä “iskeminen” on täysin luonnollista ja tapahtuu kuin itsestään. Mutta toisilla miehillä on hieman ongelmia tässä asiassa itseni mukaanlukien. Hyvä että vihdoin tämän itse tajuan. Vasta äsken kuulin ensikertaa tästä “jänniteen” merkityksestä. Se on aivan oma juttunsa ja taidan kirjoittaa postauksen siitä myöhemmin.

Tällaisia syitä löysin omaan yksinäisyyteeni. Kolmen viimeisimmän takia minulla on yhä edelleen hieman hiljaista naisrintamalla. Näitä kun vähän petrataan, niin eiköhän tässä maaliin kohta päästä... :)

tiistai 7. lokakuuta 2014

Miksi kumppanin löytäminen on niin vaikeaa?

Yhä useampi elää nykyisin yksin. Luin vasta jonkun yksinäisyyttä käsittelevän artikkelin jossa todettiin yksin elämisen syiksi muunmuassa kiireen ja että nykyisin sopivaa kumppania on vain yhä vaikeampi löytää.

Tämä minua ihmetyttää. Meitä on täällä entistä enemmän, joten kumppaniehdokkaiden tarjonta on suurempi. Meillä on myös enemmän keinoja etsintään, kuten netti jolla mieltymystensä mukaista kumppania on kätevä etsiä. Netin välityksellä etsintää voi tehdä laajemmaltakin. Miksi kumppanin löytäminen on nykyisin sitten niin vaikeaa?

Omalla kohdallani ei ole ollut siitä kiinni, etteikö sopivia ehdokkaita olisi kohdalle osunut. Olen kohdannut niin ihania naisia, etten uskonutkaan sellaisia löytäväni. Eihän heihin voinut olla ihastumatta. Valitettavasti he eivät kuitenkaan tunteneet samoin minua kohtaan.

Kun kerta kerran jälkeen sama juttu toistuu, niin sitä alkaa miettiä omia ”kriteereitään”. Onko ainut asia jota minä voin naiselta toivoa ainoastaan se, että hän olisi kiinnostunut minusta?

Tämä nyt oli tämmöistä omaa ajatuksen virtaa. Kokeilinpa hieman googletellakin aihetta ja löysin yhden artikkelin johon en välttämättä olisi halunnut törmätä. Otsikko on karmiva: Yhä useampi sinkkumies ei löydä koskaan naista...

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/62577-tutkija-yha-useampi-sinkkumies-ei-loyda-koskaan-naista

Puistattava ajatus jota en toivo omalle kohdalle. Enkä kyllä kenelle muullekaan, koska täydellinen epäonni naisten kanssa voi helposti viedä hohtoa muustakin elämästä. Mutta muuten ihan asiallisesti kirjoitettu artikkeli ja se tiivistää hyvin tämän parisuhdemarkkina -asian.

Mutta siis edelleen, kaikista suurin haaveeni on löytää nainen elämääni. En tavoittele kuuta taivaalta enkä haaveile suurista rikkauksista, ainoastaan rakkaudesta. En haaveile mistään muusta niin paljoa. Senpä eteen tehdään siis töitä. Etsintä jatkuu!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Sekin oli taas siinä

”Katsellaan jos tavataan taas. Ehkä tavataan, en tiedä. Ei meistä ainakaan paria sillä tavalla tule.”

Näihin sanoihin päättyi kolmannet treffit Katjan kanssa. ”Voi prkl... niinpä tietenkin” oli ajatus joka tuli ensimmäisenä mieleen. Katja on kuitenkin aivan mahtava nainen ja olisin omasta puolestani kyllä kiinnostunut enemmästäkin. Tietysti tämä taas veti mielen matalaksi ja olisi niin helppo vajota negatiivisiin ajatuksiin ja itsesääliin...

Mutta ei, ei enää sitä! Yksi minun vioistani on aina ollut kaikista pienistä vastoinkäymisistä masentuminen. Tästä lähtien kun epäonnistutaan, niin siirrytään eteenpäin ja yritetään vain kovemmin!

Nettideittailuun täytyy palata, mutta olen miettinyt, että pitäisi jotain muutakin kokeilla kuin aina vain tätä virtuaalimaailmaa. Olen turvautunut sen varaan nyt aivan liikaa. Pitää rohkaistua toimimaan tosielämässäkin ja vaikka kehitellä jotain harrastuksia joissa voisi uusiin ihmisiin tutustua. Olen ajatellut esimerkiksi jotain tanssikurssia.

No on tuossa kuitenkin jo mahdollisesti seuraavat treffit tiedossa. Mutta ne on vasta ensikuussa. Ja nyt on vähän erikoisempi tapahtuma kyseessä, niin minua jännittää mitähän sieltä on oikein tulossa. Kerron tästä tarkemmin sitten lähempänä...

Otan tästä lähtien tavoitteeksi aina treffit per kuukausi. Eli jos en ole tapailemassa jo ketään, niin jonkun uuden ihmisen kanssa pyrin treffit kuukausittain järjestämään. Enkä tälle kuulle ota laskuihin näitä viimeisimpiä treffejä Katjan kanssa, joten pyrin vielä uusille treffeille tässä kuussa pääsemään...

perjantai 3. lokakuuta 2014

Case closed

Tiedustelin taas Saanalta jos hän lähtisi viikonloppuna kaverikseni patikointiretkelle. Hän vastasi, että todella mielellään haluaisi tuollaiselle reissulle lähteä, mutta hän oli nyt sen exänsä kanssa palannut yhteen ja täten ei ehkä lähde kanssani vastaaville kahdenkeskisille reissuille.

Ja tulin hieman surulliseksi tästä.

Tietysti vieläkin elättelin vähän toiveita muustakin kuin kaveruudesta hänen kanssaan. Mutta sain vähän käsityksen, että eipä tässä kai sitten oikein kaverinakaan varmaan tulla näkemään. Harmi, koska ei minulla ole liian paljoa vielä näillä seuduilla kavereita jotka ovat kiinnostuneita pitkistä vaellus-, pyöräily yms. retkistä ja seura sellaisille kyllä kelpaisi.

Mutta ehkä se on toisaalta parempi ettei kavereinakaan nähdä, kun itse en kuitenkaan osaa olla haikailematta muustakin kuin kaveruudesta tämän ihanan ihmisen kanssa. Tavallaan itsensä kiusaamistahan se vain olisi. Nyt ainakin tiedän, että tämä tapaus on ohitse ja siitä ei kannata enää mietiskellä. Eteenpäin mennään ja kolmannet treffit meillä onkin Katjan kanssa jo tiedossa!

perjantai 26. syyskuuta 2014

ÄKKIÄ! NYT ON KIIRE!!!

Mikä ihme siinä on, kun nykyisin kaikilla on niin kiire? Töissä pitää juosta palaverista toiseen ja projektien deadlinet paukkuu. Kotona pitää hoitaa lapset ja kotityöt. Harrastuksissakin pitäisi juosta ja kavereita pitäisi ehtiä nähdä. Pitäisi tehdä sitä ja tätä. Arkikin on vain yhtä suorittamista.

Moni tekee itsensä tarkoituksella kiireiseksi ja siten muka tärkeäksi, koska kiire on statusta. Kun ”kiirettä pitää”, niin hyvin menee. Minä en oikein tykkää tästä nykyajan kiireisestä elämänmenosta. Helsingin Sanomien kuukausiliitettä mukaillen; kaikki kiire on turhaa kiireettä:

Kiire on aitoa silloin, kun talo on tulessa tai joku on hengenhädässä. Muu kiire on aika lailla keksittyä tai ihmisen omassa päässä. Kärsimättömät tyypit ovat läsnä ollessaankin poissaolevia tai koko ajan menossa pois jonnekin toisaalle. Rauhalliset tyypit ovat läsnä siinä hetkessä ja tilanteessa, missä ovat.

Muutama vuosi sitten ahnehdin itselleni koulutöiden lisäksi vielä paljon muita töitä ja projekteja..Minulla oli kädet niin täynnä töitä, että vuorokaudesta tuntui tunnit loppuvan kesken. Välillä oli kauhea ahdistus, stressi ja huonosti nukuttuja öitä miettiessäni miten tulisin selviämään kaikista töistäni.

Muutamaan kertaan kun olin ajanut itseni tuollaiseen tilanteeseen tajusin, ettei siinä ollut mitään järkeä. Sen jälkeen opettelin sanomaan ”Ei”, enkä enää kiltteyttäni suostunut aivan joka projektiin johon minua pyydettiin. Tajusin miten tärkeä on osata järjestää itselleenkin omaa aikaa.

Vanhemmiten viisastuttuani olen muuttanut omaa suhtautumistani ajankäytön ja kiireen suhteen. En halua täyttää kalenteriani tukkoon viikkoja etukäteen. En myöskään halua kellottaa omaa vapaa-aikaani liian tarkkaan. Tykkään mieluiten elää hetkessä ja päivän kerrallaan. Minusta on mahtavaa, kun perjantaina pääsen töistä ja tuleva viikonloppu on vielä täysin avoinna kaikelle.

Onhan minullakin tietysti välillä paljon ohjelmaa, niin ei minun kuitenkaan tarvitse juoksemalla niihin sännätä. Ei minulla ole kiire. Mutta muilla tuntuu olevan. Tuntuu että kavereillakin on nykyisin niin kiire, että heitäkään en enää entiseen malliin pääse näkemään...

Saati sitten naisia tapailemaan...

Esimerkiksi tämä ensimmäinen nainen jonka nettitreffien kautta tapasin... siinäpä oli vasta kiireinen tyttö.

”Ehdin just järjestää ohjelmaa huomiselle. Mutta ens viikolla sinä ja sinä päivänää siihen kellonaikaan käy”

”Täytyy perua huominen. Oon buukannu koko päivän ja illan ihan täyteen! Apua!”

”Millainen aikataulu sulla on tänään jos nähtäisiin jossain?
- Kello 7 jälkeen ehkä käy. Soitan illalla. Kiire!”

Uskomatonta miten tällä tytöllä olikaan aina jotain ohjelmaa menossa. Mutta hän oli kyllä muuten ihanimpia ihmisiä joita olen koskaan tavannut. Ei olisi pitänyt selailla noita hänen kanssaan vaihdettuja tekstareita. Tuli jotenkin vähän haikea olo...

Oli myös se eräs Saana muutama kuukausi sitten jonka kanssa vietettiin parit treffit kunnes hän totesi, että ollaan vaan kavereita ja niin edelleen. Mieluusti minä kaverinakin hänen kanssaan aikaa viettäisin, mutta enpä tätä tyttöä ole sen koommin nähnytkään, kun hänellä on niin kiirettä pitänyt. Parikin kertaa olen häntä seuraksi jonnekin pyytänyt ja hän on todennut että: ”JOO! Kuulostaa tosi mukavalta, mutta nyt on niin kiirettä, että en ehdi millään. Palailen kun helpottaa.”

Entäs tämä uusin tyttö eli Katja? Olen kolmansia treffejä ehdottanut, mutta hah, kiirettähän se on hänelläkin nyt ja uusia treffejä ei ole ihan lähiaikoina tiedossa.

Kiireisiä ovat nykyihmiset. Toisaalta kiireen varjolla on hyvä kieltäytyä jos ei toista halua nähdä. Ei tule loukanneeksi toista ja saa itsensä vaikuttamaan ”tärkeältä”. Omalta osaltani voin sanoa sen, että jos haluan nähdä jonkun ihmisen, niin saan siihen kyllä aikaa järjestymään.

Valitettavaa miten tämä nykyinen länsimainen yhteiskunta on mennyt näin kiireiseksi ja moni joutuu painimaan kiireen ja stressin puristuksessa vuosia kunnes burnoutti iskee. Kunpa ihmiset tajuaisi, että elämää ei kannata tuhlata jatkuvaan hosumiseen. Kannattaa mieluiten olla läsnä tässä hetkessä ja nauttia siitä, koska elämä on hyvin arvaamatonta. Valitettavasti moni tajuaa pysähtyä vasta, kun oikeasti jotain pysäyttävää tapahtuu.


Mutta minulla ei ole kiire minnekään.



Muutama hyvä aiheeseen liittyvä kirjoitus:
http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1375408694895

http://www.taloussanomat.fi/kolumnit/2014/04/25/kiiretta-pitaa-koska-kiire-on-statusta/20145815/145

http://nousukunto.blogspot.fi/2013/09/kiire-rip.html



torstai 18. syyskuuta 2014

Treffit v3 - toisilla treffeillä

Nyt on toisilla treffeillä käyty. Mukavasti meni nekin ja seuraavasta kerrastakin alustavasti puhuttiin :)
Mitään tarkempaa ei tosin vielä sovittu. Koitankin tässä nyt kuumeisesti miettiä mitä kolmansille treffeille keksisin...

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Treffit v3

Hienosti meni eiliset treffit. Ajatukseni ovat aina vähän sekaisin ensimmäisten treffien jälkeen ja en osaa kuin sanoa, että todella mukavaa oli. Nainen vihjaili uudesta tapaamisesta jo treffien puolessavälissä ja minäkin ehdottomasti hänet haluan uudelleen tavata.

Minulla itselläni ei tosin ole tälläkään kertaa vastapuolen puhelinnumeroa. Mutta nainen sanoi laittavansa minulle viestiä, jotta hänen numeronsa tietooni tulisi. Joten tässä jännityksellä odottelen hänen yhteydenottoaan. Noudattaakohan hän jotain kolmen päivän sääntöä...

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Eipä ole hetkeen näin jännittänyt...

Ensitreffithän on sellainen asia, joka luonnollisesti saattaa jännittää ja hermostuttaa aika paljonkin etukäteen. Yleensä minua ei kuitenkaan kovin suuresti jännitä ensitapaaminen näiden netistä löytämieni naisten kanssa. En tiedä ihmisestä vielä kovinkaan paljoa enkä osaa odottaa ihmeempiä. Menen vain tapaamaan uutta ihmistä avoimin mielin ja katsomaan mitä siitä tulee.

Mutta nyt on tiedossa treffit jotka ovat hieman eri juttu. Se blondi tuli takaisin langoille ja sovimme treffit ensiviikolle. Ja hänen kanssaan on sen verran yhteisiä säveliä ollut nettimaailmassa, että jännittää kyllä päästä hänet tapaamaan kasvokkain. Ole ihan hermona jo nyt! Apua!

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kuluneen kuun kuulumiset

Kun vajaa kuukausi sitten viimeksi kirjoittelin, oli minulla muutama mukava tapaus nettitreffeillä kiikarissa joista yhden Liisan kanssa treffitkin alustavasti sovittiin. Pari muuta naista olivat eräs brunette ja blondi jotka molemmat lähestyivät minua itse ensin. Mutta sitten nämä kaikki katosivat. Brunette lopetti vastaamasta ja kaksi muuta eivät enää kirjautuneet koko sivustolle.

Vasta parin viikon päästä Liisa ilmestyi takaisin langoille ja kyseli vieläkö haluaisin tavata. Hänen kanssaan sitten treffeillä käytiin ja ihan mukavaa oli, vaikka ei mitään ihmeempää kipinää heti herännytkään eikä hän ei välttämättä aivan minun tyyppiäni lopulta olekaan. Mutta yhden tapaamisen perusteella ei kannata mitään ihmeempää sanoa suuntaan eikä toiseen. Olen muutenkin huomannut olevani vähän hitaasti lämpenevä ja siksi olen päättänyt, että jos ensitreffit eivät aivan täydellinen katastrofi ole ja niillä on edes hieman mukavaa, niin sitten sovitaan toisetkin treffit.

Lähetin Liisalle seuraavana päivänä viestin netissä (minulla ei ole hänen puhelinnumeroaan, edes treffien päätteeksi en tullut sitä kai ujouttani kysyneeksi)  jossa kiittelin edellisistä treffeistä ja ehdotin seuraavia. Hän ei ole taas sen viestin jälkeen kirjautunut, joten en ole häneltä vastaustakaan saanut. Hänellä olisi kyllä minun puhelinnumeroni, mutta sitäkään kautta hän ei ole yhteyttä ottanut. Minä olen tehnyt mitä tässä vaiheessa voin, mutta jos hänestä ei kuulu, niin antaa olla sen siinä sitten...

Brunettekin vastasi vähän myöhemmin ja pahoitteli kiireitään. Hän vaikutti ihan mukavalta ja koska olimme jo hetken viestitelleet, niin päätin pyytää häntä treffeille. Mutta siihen hän ei enää vastannut ja siitä nyt on jo sen aikaa, että en enää hänen vastausta odotakaan. Tosin nettiviestittelyn perusteella hän ei minussa niin suurta mielenkiintoa herättänytkään, että kovin suurella jännityksellä hänen näkemistään olisinkaan odottanut.

Mutta blondi ilmestyi parin viikon jälkeen takaisin ja hän onkin sitten eri juttu. Meillä löytyy profiiliemme perusteella hämmästyttävän paljon yhteistä ja juuri siksi hän ottikin itse minuun yhteyttä. Viestitellessä on löytynyt lisää yhteistä ja vaikka ei olla vielä montaa viestiä vaihdettu, niin minä päätin jo ehdottaa hänelle tapaamista. Ajatus treffeistä hänen kanssaan jännittää kyllä! Hän ei ole vielä vastannut eikä hetkeen kirjautunutkaan, joten sitä vastausta jännitetään vielä..

Eli kovin vilkasta ei tässä välissä ole ollut treffirintamalla, mutta jouduin tässä kuussa myös itselleni uuden kämppiksen etsimään ja se haku oli kaikkea muuta kuin hiljaista. Laitoin nettiin ilmoituksen ja hakemuksia vain satoi ja satoi. Hassua kun sitä vertaa nettideittailuun. Viikossa sain kymmeniä hakemuksia, muutaman ihmisen kanssa ehdin ”treffata” ja mukavan kämppiksen itselleni löysin. Ainakin uuden kämppiksen siis tässä kuussa itselleni sain. Ensiksi toki kyselin omasta tuttavapiiristä, mutta kukaan tuttu ei juuri nyt ollut asunnon tarpeessa. Kämppikseni on minulle täysin uusi tuttavuus ja se onkin oikeastaan vain ihan hyvä juttu! On aina hyödyllistä tutustua uusiin ihmisiin ja laajentaa omaa tuttavapiiriään. Koskaan ei voi tietää, mitä kaikkea sitä kautta voikaan löytää...

tiistai 12. elokuuta 2014

Ensitreffit ja Helsingin hyvät treffipaikat?

Tässä täytyy taas alkaa treffejä suunnittelemaan. Kun ensi kertaa sovin tapaamisen jonkun uuden ihmisen kanssa häneen tutustuakseni, haluan tilanteesta niin rauhallisen, että siinä pystyy oikeasti tutustumaan. Eli kaikista mieluiten suosin perinteistä kahvikupposen ääressä jutustelua, jonka jälkeen voidaan lähteä vaikka rauhalliselle kävelylle juttelua jatkamaan. Seuraavilla treffeillä on mukava tehdä jotain toiminnallisempaa.

Kesän alussa esimerkiksi yhden tytön kanssa menimme ensitreffeillä vaan puistoon istuskelemaan ja juttelemaan. Siitä suuntasimme kävelylle. Seuraavilla treffeillä lähdimme kalaan :) Viimeisimmän treffikumppanin kanssa ensitreffeillä menimme puistoon piknikille ja voi miten hyvät eväät oli tämä tyttö sinne tehnytkään. Seuraavilla treffeillä lähdimme pidemmälle ja vähän kunnonkin päälle käyneelle vaellukselle luonnonpuistoon. Kyllä mahtavia treffejä olivat nämä kaikki :)

Yksi suosikkivalintani ensitreffeille on Cafe Piritta. Se on mukavan rauhallinen kahvila kauniilla paikalla. Sieltä on kahvittelun jälkeen mukava suunnistaa kävelylle esim. Hakaniemen kautta kohti keskustaa. Tai jos tykkää luonnonläheisemmästä vaihtoehdosta, niin voi suunnata Töölönlahden ympäri meneville poluille. Ehkä sovinkin taas treffit tuonne Pirittaan, kun se on tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Toki on aina mukava käydä uusissa paikoissa ja kuulisin mielelläni muistakin vaihtoehdoista, jos jollakin on hyviä treffipaikkoja vinkata Helsingistä.

Antoisa viikko nettideittailua

Tunnustan. Saatan viettää joskus tuntikausiakin treffipalstoja selaten. Ja joskus on ajanjaksoja, jolloin seuranhakupalstoilla tulee pyörittyä päivittäin. Mutta heti jos minulla on treffailua jonkun naisen kanssa meneillään, niin treffipalstat unohtuvat välittömästi! En ole kiinnostunut uusia ehdokkaita etsimään, vaan haluan katsoa aina yhden kerrallaan loppuun.

Ja koska äsken oli eräs mielenkiintoinen tapaus kiikarissa, niin ei olekaan hetkeen tullut nettitreffipalstoille kirjauduttua. Mutta hän sanoi “ei”, ja viime viikolla taas palasin netin tarjontaa tutkimaan. Muutamalle naiselle viestiä laitoin, yhden kanssa muutamat viestit vaihdettiin ja sovittiin alustavasti treffit! Tämäpä kävi yllättävän nopeasti, koska yleensä sitä saa viestiä heitellä kymmenille naisille.

Mutta vielä yllättävämpää oli se, että lisäksi yksi nainen lähestyi minua itse ensiksi viestillä! Ja sen jälkeen vielä toinenkin! Mitä ihmettä? Tämähän ihan hämmentää :) Koko tämän vuoden mittaisen nettideittailuni aikana ainoastaan yksi nainen oli aiemmin ensiksi keskustelun aloitttanut. Mutta toisaalta olenkin ollut suurimman osan tästä ajasta kuvattomana. Ja monestiko itse olen kuvattomia profiileja lähestynyt? Ehkä vain muutaman kerrran. En ole sen varaan laskenutkaan, että kukaan nainen minulle ensiksi viestittelisi.  Mutta olen kuitenkin profiiliini tehnyt huolellisesti siitä syystä, että kun laitan jollekin naiselle viestiä ja hän ehkä klikkaa minun profiiliini, niin siellä lukisi muutakin kuin “Olen tällainen ihan perus mukava ja huumorintajuinen mies.”

Hyvin antoisa oli siis kulunut viikko nettideittailun osalta aiempiin kokemuksiin verrattuna. Mutta tosiaan olenkin nyt ekoja kertoja kunnolla kuvallisella profiililla liikenteessä ja kaipa se selittää miksi on hieman tuottoisampaa tämä homma. Kuvattomalla profiililla en kyllä ikinä enää nettideittailua harrasta!

maanantai 4. elokuuta 2014

Ehkä ei kannata kuitenkaan heti luovuttaa

Koska tarkemmin ottaen tämä nainen sanoi eronneensa vasta ja se juttu on kuulemma vielä vähän auki. Siitä syystä hän ottaa vielä varovaisesti ja meidän jutustamme ei ehkä tämän takia mitään vakavampaa tule.

Eikä varmasti tulekaan, jos minä otan ajatusmallin: "Äh, niinpä tietysti. Pitihän se arvata, että tässä taas näin kävi." Ja harmitellen jättäisin haaveilun tästä tytöstä unholaan ja suuntaisin katseeni kokonaan uusille apajille.

Ymmärrettävästi hän on varovainen ja epävarma, mutta ei hän siis kuitenkaan täysin tätä meidän hommaamme tyrmännyt. Hän vain varoitteli mikä on tilanne, mutta totesi kyllä meillä synkanneen niin hyvin, että haluaa jatkaa kaveripohjalta tapailua.

Ja minustakin meillä TODELLA on synkannut. Tällä kertaa kyllä tuntuu kemiat harvinaisen hyvin kohtaavan. Joten enkö minä olisi tyhmä, jos tähän luovuttaisin? Eiköhän yritetä taas "treffejä" sopia heti perään ja jatketaan tutustumista, vaikka välttämättä meidän juttumme ei siis sen syvemmälle lähdekään kulkemaan. Mutta vielä huonommin se lähtee, jos tähän luovutan!

Vastasin tähän tytön viestiin samoin kuin aiemmissakin tapauksissa: "Kiitos kun kerroit ja tottakai kaveripohjalta on mukavaa jatkaa." Mutta pitäisikö minun seuraavalla tapaamisella mainita, että hän on kyllä niin mukava tyttö, että minulla siis on kiinnostusta häntä kohtaan muutenkin kuin kaveripohjalta, mutta toki tiedän ja ymmärrän hänen tilanteensa. Vai mitä minun kannattaisi tehdä? Nyt otattaisin mielelläni neuvoja vastaan...

No se ei kestänyt kauaa tällä kertaa...

Koska sain vasta viestin tältä naiselta, jossa hän kertoi hänellä olevan jotain juttua toisen kanssa, mutta mehän voimme tietysti jatkaa kavereina hengailemista...

Voi ei taasko tämä tapahtuu... :(




En voi väittää, etteikö tämä tuttu skenaario olisi kummitellut takaraivossa, mutta kyllä tämä iski ehkä eniten päin kasvoja tällä kertaa. Eihän tässä tietenkään olla kuin pari kertaa nähty, mutta kun nyt tuntui synkkaavan TODELLA harvinaisen hyvin...  Noh, luonnollisesti tämä hetken aikaa harmittaa (varsinkin nyt tuoreeltaan tuntuu oikeasti AIKA PAHALTA), mutta ei jäädä tätä liian pitkäksi aikaa murehtimaan, vaan uutta matoa koukkuun...

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Treffit osa 2

Treffit oli tosi mukavat. Kävimme luonnonpuistossa vaeltelemassa ja meillä meni siellä oikeastaan koko päivä. Oli oikeasti aika mahtavat treffit :) Ja vaikka on edelleen vielä liian aikaista enempää puhua, niin sanon vain sen, että minulla on entistäkin parempi tunne tästä ;) En malta odottaa että pääsisin taas tätä tyttöä näkemään. Mutta mitähän minä oikein kehittelisin seuraaville treffeille?

perjantai 1. elokuuta 2014

Miten rakennetaan suhde?

Onneksi olen löytänyt nettideittailun. Arkielämässä olen hieman huono uusiin ihmisiin tutustumaan, mutta netti sopii introvertille luonteelleni tosi hyvin. Vaikka nettideittailu toisinaan turhauttavalta tuntuukin, niin kyllä sieltä kuitenkin välillä treffejä poikii. Joten ei ongelmaa siinä, etteikö treffailemaan pääsisi.

Mutta... mitenkäs sen jälkeen sitten?

Kun tapaillaan, niin miten siitä lähteä viemään suhdetta syvemmälle tasolle? Kuinka muutaa se muuksikin, kuin kaverilliseksi tapailuksi? Minulla ei ole oikein hajuakaan ja pelkään, että teen sen vuoksi tässä asiassa pahimmat virheeni. Minun kanssani halutaan aina olla vaan kavereita, kun muiden kanssa tapailu muuttuu ”vakavaksi”. Olenko minä liian varovainen ja kenties etäinenkin omasta luonteestani ja kokemattomuudestani johtuen?

Tai kyllähän minä sen tiedän, että ei tässä muuta ihmeempää kuin tapaillaan ihmisiä rauhassa katsoen mihin homma johtaa. Ja nimen omaan RAUHASSA ilman erityisempiä paineita sille asettaen. Mutta kun aiempien treffikumppaneiden kanssa on ollut hetken aikaa ettemme ole nähneet ja sen jälkeen olen saanut niitä viestejä jossa kerrotaan löytyneen jonkun ”vakavamman”, niin siitä syystä minulla on hieman epävarma tunne aina satunnaisen tapailun aikana.

Tämä on nyt ajankohtainen asia, kun on taas erään naisen kanssa treffailua menossa. Ja minua todella TODELLA jännittää tämä, sen verran mukava ja mielenkiintoisen oloinen tyttö on nyt kyseessä. Ja huomennahan ne taas treffitkin olisi tiedossa :)

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Parisuhteettomuuden kurjuus

Yksi asia joka minun pitäisi korjata, on lopettaa murehtimasta tätä parisuhteettomuuttani. Se on yksi synti johon yhä edelleen syyllistyn, vaikka tiedän miten turhaa se on. Se kun ei ole aina niin helppoa, kun on yksin onnellisesti kuhertelevien pariskuntien keskellä. Tai kun ihmiset tiedustelee naisasioitani (tai pahimmillaan jotkut kaverit niistä vitsailee). Tai kun valtava läheisyydenkaipuu iskee. Ja sitten kun vielä tajuaa olevansa tämän ikäinen eikä vieläkään seurustellut, niin kaiken paineen alla helposti alkaa pitää oma tilannettaan kurjana ja tekee itsensä onnettomaksi sitä murehtien.

Kuten sanottua, ei tämä todellakaan ole aina helppoa, mutta ymmärrän ettei asiat murehtimallakaan paremmaksi muutu. Yritetäänpä jättää se murehtiminen vähemmälle ja aktiivisesti mutta rennosti yritetään tapailla uusia naisia ja katsotaan mihin se johtaa. Ja vaikka tilanteeni olisi täysin samanlainen vielä vuodenkin päästä, niin ei se auta siitäkään masentua.

Vaikka en tätä “metsästystä” verenmaku suussa teekkään, niin toivon silti, että minulla kävisi onni tässä asiassa mahdollisimman nopeasti. Elämässähän voi tapahtua mitä tahansa ja saatan joutua vaikka ensi kesänä auto-onnettomuuteen joka päättää tarinani siihen. Ei voi tietää minkä ikäiseksi kukin tulee elämään ja itse haluaisin kuitenkin elämäni aikana päästä nauttimaan tästä maailman parhaasta huumeesta nimeltä rakkaus...

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Treffit!

Treffit aikaistuikin hieman ja ne oli jo eilen. Ja olipahan kyllä mukavat treffit :) Ilma oli mitä parhain ja seura vielä parempaa. Oli kyllä tosi mukava tyttö ja paljon löytyi yhteistä. Vaikka on toki vielä tässä vaiheessa liian aikaista sanoa mitään, niin minulla on kuitenkin tosi hyvä tunne tästä. Seuraavat treffitkin on jo tiedossa :)

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Ei nettideittailua tarvitse hävetä!

Mikä ensinnäkin on se ykköskanava parin hakuun? Baaripa tietenkin. Treffipalstoilla joka toinen ihminen kirjoittaa: "Baareissa ei tule kuljettua, joten ajattelin kokeilla tätä jne...". Netti on viimeinen vaihtoehto, koska sehän on lähinnä epätoivoisia ihmisiä varten?

Mutta entäpä jos olet esimerkiksi luonnosta ja retkeilystä nauttiva ihminen ja haluaisit löytää samoista asioista kiinnostuneen kumppanin? Eikö ole aika epätoivoista jostain baarista häntä yrittää haravoida? Varsinkaan jos et muuten oikein välittäisi kuppiloissa kulkea. Netissä sen sijaan voit kätevästi etsiä vaikka hakusanalla “luonto” ja saat eteesi samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten profiilit jonka jälkeen ei muuta kuin viestiä sinne. Joten ehkäpä netti ei olekaan epätoivoisille, vaan niille jotka tietävät mitä hakevat :)

Mutta joku kumma nettideittailussa silti hävettää:

"Kultakutri ei ole itse tehnyt koskaan aloitetta. Hänellä on muutenkin vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin, vaikka käy mielellään ulkona tanssimassa. Hän on miettinyt, että jos vielä 30-vuotiaana on samassa tilanteessa, hän voisi ”ihan oikeasti harkita” nettitreffejä. Mutta sitä hän ei ole kertonut ystävilleen, koska Kultakutri ajattelee, että nämä varmaan nauraisivat hänelle." (Image 2/2013)'

Samoista syistä minäkään en aloittanut nettideittailua kuin vasta viime syksynä, vaikka mielessä se on ollut aiemminkin. Enkä profiiliini omaa kuvaan rohjennnut aluksi laittaa, vaan kuvattomana olen suurimmaksi osaksi seikkaillut. “Jos tutut näkee...”, ajattelin. Mikähän siinäkin muka niin hävettää? Onko häpeä, että on niin sanotusti haku päällä? Ja että etsii seuraa netin kautta? Ajattelin aiemmin myös, että jos jonkun naisen netin kautta löydän ja kaverini kysyvät missä olemme tavanneet, niin en kyllä totuutta kehtaisi sanoa. Eihän se mikään romanttisin kohtaamistarina ole, mutta eipä tuota enää tarvitse hävetä. Kun jonkun aikaa olen nyt nettideittailua harrastanut ja huomannut miten hieno juttu se on, niin olen tullut avoimemmaksi sen suhteen. En koe sitä häpeäksi ja saattaisin kavereillenikin mainita, jos puheeksi sattuu tulemaan. Ja ehkä "kaapista ulostulemiseni" tämän suhteen rohkaisisi muitakin sinkkukavereitani kokeilemaan. Jos taas kaverini nauravat minulle, niin naurakoot :)

Kuvani rohkaistuin laittamaan profiiliini pari viikkoa sitten. Eikä mitään ujoja kuvia joissa en katso kameraan tai olen vain pieni piste taustalla, vaan ihan kunnon kasvokuvat. Vaikka toki aina olen kuvani linkannut viesteihini, mutta en tiedä jaksaako kaikki ihmiset vaivautua linkkiä osoiteriville kopsaamaan kuvan nähdäkseen. Ehkä on nopeampi vain klikata seuraavan ehdokkaan viesti auki...

Juuri kun olin nettideittailun aloittanut ja yhden pidempään nettideittailleen tytön kanssa viestittelin, niin hän kysyi miksen minä ole profiiliini kuvaa laittanut. Minä totesin sitä vain vielä ujostelevani. Hänkään ei kuulemma alkuun laittanut, mutta ei voisi enää kuvitellakaan olevansa kuvattomana. Enkä kyllä minäkään enää, kun olen siitä “pelostani” päässyt. Moni ihminen ei välitä kuvattomista profiileista, joten miksipä sillä asioita hankaloittaa.

Ei netissä muutenkaan ole mitenkään maagisen helppoa tutustua uusiin ihmisiin. Profiileja voi joutua selaamaan ja viestejä lähettelemään paljon ennen kuin tärppää. Eli työtä sekin voi vaatia. Mutta ainakin täällä pääkaupunkiseudulla asuessa on se hyvä puoli, että kumppaniehdokkaista ei ole puutetta. Kokeilin hakea suomi24:n treffeillä naisia 20-30:n ikävuoden välillä entiseltä asuinpaikkakunnallani ja sain vain noin 20 tulosta. Täällä päästään samoilla hakukriteereillä helposti pariintuhanteen tulokseen. Mutta nettideittailun hienoushan on myöskin siinä, että kumppania voi helposti etsiä vaikka koko Suomen alueelta. Netti on oikeasti loistava kanava tavata uusia samanhenkisiä ihmisiä. Ja suosittelen sitä kaikille, erityisesti introverteille! Laurie Helgoekin kirjoittaa:

“Internet-deittailu on todellinen pelastus monille introverteille, jotka kavahtavat ajatusta jonkun tapaamisesta baarissa tai jossain sosiaalisessa tapahtumassa. Missä muualla kuin kyberavaruudessa introverteillä on mahdollisuus aloittaa omalta kirjallisen viestinnän mukavuusalueeltamme ja puhua myöhemmin? Kuinka muuten voisit uhmata maantiedettä ja etsiä sukulaissielua laajalta alueelta? Ja koska introverttien on usein helpompaa avautua kirjoittamalla, internetin käyttö voi parantaa myös olemassa olevia ihmissuhteita.” (Laurie Helgoe, Introversion voima)

Joten kokeilkaa ihmeessä nettideittailua! Vaikka ensiksi kuvattomana, jos muuten ujostuttaa. Mutta jos ainut syy jonka vuoksi ujostelet kuvaasi laittaa on se, että kaverisi voivat sen nähdä ja saavat tietää sinun harrastavan nettideittailua, niin paskat - unohda se ja anna mennä! :)

PS. Ensiviikolla taas pitkästä aikaa treffit tiedossa \o/. Ja mistäpä muualta kuin netistä on tämä treffikumppani :)

torstai 17. heinäkuuta 2014

Ei auta istua ja ihmetellä

"...Hän on sitä mieltä, että katuminen ei kannata, mutta jos nyt saisi valita, hän olisi nuorempana ollut aktiivisempi. Ja jos nettideittailu olisi yleistynyt aiemmin ja jos Kunnonmies itse olisi löytänyt sen aiemmin, hän olisi luultavasti löytänyt jonkun.

”Olin 27 kun katsoin, että joku on mennyt 32-vuotiaana kihloihin. Ajattelin että kyllä se löytyy. Nyt olen 37 eikä ole löytynyt. Kyllä siinä tulee mieleen, että mussa on jotain vikaa.”

”Yksi mikä on täyttä bullshittiä on, että ’kyllä se oikea vielä löytyy’. Se tuntuu niin helvetin loukkaavalta. Ja toinen tämmöinen slogan on ’silloin kun sitä vähiten odottaa’. Mä just elin sillä tavalla ikävuodet 20–30. Ajattelin, että kyllä se löytyy, enkä tehnyt mitään asialle. Ja ei se vaan löydy silloin kun vittu vähiten odottaa.” (Image 2/2013)

Jotta minulla ei olisi samaa kohtaloa kuin noilla Image -lehden artikkelin haastateltavilla, niin minun täytyy tehdä asian eteen jotain! Jos minä vaan odotan ihmettä ja jatkan entisillä raiteilla, niin enpä varmaan vähään aikaan edes tule tutustuneeksi uusiin ihmisiiin. Ja vaikka tuo nettideittailu on yhtenä kanavana jo käytössä, niin ei sitäkään kautta aina mitenkään erityisen helposti tutustuta uusiin ihmisiin. Välillä se on jopa hieman turhauttavaakin.

Olen sattumoisin toiminut myös yrittäjänä ja opiskellutkin aihetta hieman. Useat yrityselämän opit pätevät myös parisuhdemarkkinoilla. Yksi tärkeimmistä opeista joita yrittäjille painotetaan, on nimenomaan aktiivisuus. Jotta kysyntä ja tarjonta kohtaisivat, pitää olla aktiivinen! Vielä vähän aikaa sitten juuri valmistuneena nuorukaisena olin aika uusi tulokas työmarkkinoille. Työnhaun suhteen sainkin itseeni ihan hyvin aktiivisuutta patistettua ja siitä tuli kiitosta muualtakin:

"Hyvä että jaksoit pommittaa sähköposteilla ja soitella. Yleensä ihmiset laittavat vaan sen yhden sähköpostin ja jäävät odottamaan sen varaan. Jaksa sinä olla aktiivinen. Äläkä masennu jos ei aina tärppää, vaan ole sinnikäs!"

Tällaisia positiivisia kokemuksia ja palautteita on aina mukava saada ja se auttaa jaksamaan eteenpäin. Aktiivisuus on myös kannattanut, eli olen päässyt tekemään sellaisia asioita työrintamalla kuin olen haaveillutkin. Kun taas monet kaverini ovat jostain syystä passiivisempia ja myös työllistyneet hieman huonommin koulutustaan vastaavassa työssä. Moni päivittelee sitä, ettei edes tiedä miten markkinoisi omaa osaamistaan eteenpäin. Minä olen joitain vinkkejä pystynyt antamaan siinä suhteessa. Mutta sen sijaan parisuhdemarkkinoilla näillä kavereilla menee paremmin, eli suurin on vapailta markkinoilta poistunut. Ja minä taas vuorostani mietin, miten ihmeessä sillä rintamalla onnistuisin...

Usein tarvitaan kymmeniä asiakastapaamisia / kontakteja, että syntyisi yhdet kaupat. Asiakkaille saa sähköposteja lähetellä eikä vastausta kuulu. Viestit kuulemma hukkuvat aina muiden viestien tulvaan. Ja vastaavasti nettitreffimarkkinoilla naiset saavat tulvimalla viestejä ja olisikohan sielläkin suunnilleen yksi paristakymmenestä vastannut viesteihini. Sitä tarkoitin sanoessani, että netissä ei välttämättä erityisen helppoa ole päästä uusiin ihmisiin tutustumaan. Siksi minun täytyy kehitellä myös muita kanavia ja yrittää lisätä aktiivisuuttani ja rohkaistua muutenkin. Ei elämässä auta istua ja ihmetellä kuten “Miksi minulla ei ole työtä? Tai tyttöystävää?” Jos jotain oikeasti haluaa, niin pitää olla sen eteen aktiivinen!

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Introversion ihanuus

Tiedättehän, kun ollaan normaalien ihmisten kesken istuskelemassa vaikka työpaikan kahvipöydässä ja käydään siinä hyvää keskustelua, niin sitten siellä on näitä ihme hiljaisia hissukoita jotka eivät sano sanaakaan, vaan seuraavat vain sivusta. Juhlissa nuo samat tyypit vetäytyy aina jonnekkin nurkkaan nyhjöttämään. Miksi ei voi tulla sosialisoitumaan sinne isompaan porukkaan kaikkien muiden kanssa? Onko nämä tyypit vain niin ujoja, vai eikö heitä kiinnosta vai miksi he ovat niin epäsosiaalisia ja hiljaisia? Mikä heissä on vikana? Todennäköisesti näissä tyypeissä ei ole mitään vikaa, vaan he ovat luonteeltaan introverttejä. Tiedän tämän itse varsin hyvin, koska olen introvertti ja vieläpä melko ääripäästä.

En ole kuitenkaan aina tiennyt olevani. Aikaisemmin ollessani isossa porukassa, esimerkiksi noissa kahvipöytäkeskusteluissa ihmettelin, että miten toiset pystyy heittämään jatkuvasti juttua ja miksi se ei minulta onnistu? Koin ulkopuolisuutta ja mietin mikä minussa on vikana. Etenkin kun hiljaisuudesta huomauteltiin: "Oletpa sinä puhunut paljon tänään". Joskus juhlissa sain kuulla: "Juohan lisää, kun olet vielä niin hiljainen". Varsinkin tuollaisten kommenttien jälkeen ajattelin olevani viallinen, koska muutkin yrittivät "korjata" minua. Tämä oli osaltaan syynä siihen, miksi minulla oli niin huono itseluottamus. Ajattelin, että minun olisi pitänyt olla jotain muuta kuin olin, eli puheliaampi ja ulospäinsuuntautuneempi.

Vasta pari vuotta sitten tulin tutustuneeksi kunnolla näihin introvertti ja extrovertti -käsitteisiin ja luin Susan Cainin "Hiljaiset" -kirjan. Se oli minulle valtaisa ahaa-elämys. Kirjan jälkeen ymmärsin, miksi olen sellainen kuin olen ja että minussa ei olekaan mitään vikaa. Ja ennen kaikkea, minun ei enää tarvinnut tuntea painetta siitä, että minun pitäisi olla jotain luontoni vastaista! Olen introvertti, ja onnellinen siitä!

Lyhyesti määriteltynä ekstrovertit ihmiset ovat ulospäinsuuntautuneita eli ilmaisevat itseään paljon puhumalla. He nauttivat suuresti ihmisten seurasta, koska he "latautuvat" vuorovaikutuksesta. He tylsistyvät ollessaan yksin. Introvertit toimivat päinvastoin, eli he ovat sisäänpäinkääntyneitä ja he eivät helposti ilmaise itseään puhuen, eli vaikuttavat hiljaisilta ja muutenkin ulospäin tyyneiltä. Introvertit latautuvat mietiskelystä ja yksinolosta. Introvertitkin tykkäävät puhua, mutta ei pinnallisuuksista, vaan syvällisistä asioista. Introvertit inhoavat small-talkia. Introvertit kuluttavat energiaa ihmisten kanssa ollessaan ja meidän täytyy päästä viettämään aikaa yksin. Emme me introvertit silti ole epäsosiaalisia. Me olemme sosiaalisia, mutta pienemmissä määrin. Emme halua isoon laumaan, vaan mieluiten vietämme aikaa kahden kesken.

Introversio on eri asia kuin ujous. Ujous on tuomituksi tulemisen pelkoa, jolloin ujo ihminen ei uskalla ilmaista itseään. Yhtälailla introvertti tai ekstrovertti voivat olla ujoja. Mutta kun ekstrovertti pääsee eroon ujoudestaan, muutos näyttää tietysti suuremmalta kuin ujoutensa karistaneen introvertin kohdalla. Ujoudesta voi päästä eroon, mutta introversio ei ole mitään mistä pitäisi "parantua". Introversio on vahvuus, kun sen itse tiedostaa. Kaikki ihmiset ei tietenkään ole selkeitä ekstroverttejä tai selkeitä introverttejä, vaan suurin osa asettuu noiden ääripäiden välille. Amerikkalaiset ovat enemmän ekstroverttiä ja me jurot suomalaiset enemmän introverttiä kansaa.

Maailmassamme vallitsee ekstroversion ihanne, eli puheliaita ja itseään esille tuovia ihmisiä pidetään mm. älykkäämpinä ja paremman näköisinä. Ja kuten minäkin, on moni introvertti kokenut olevansa viallinen ja että hänen pitäisi olla ulospäinsuuntautuneempi. Se hiljainen ihminen ehkä joskus sattumalta törmää näihin introvertti ja ekstrovertti -käsitteisiin, alkaa etsiä lisää tietoa ja kokee ahaa-elämyksen. Tämän asian pitäisi mielestäni kuulua jo perusopetukseen. Se säästäisi paljolta. Onneksi introversio on viime vuosina jonkun verran noussut mediassa esille ja ihmisten tietoisuuteen.

Jos haluatte syvällisempää tietoa introversiosta, niin suosittelen ehdottomasti Susan Cainin kirjaa "Hiljaiset" ja Laurie Helgoen kirjaa "Introversion voima".

http://avain.net/julkaisut/tietokirjat/hiljaiset-introverttien-manifesti.html

http://neurologicallydifferent.blogspot.fi/2012/09/introversion-voima.html

Imagen artikkeli aiheesta: http://www.image.fi/artikkelit/ylipirteiden-maa

Tässä yksi bloggaaja kertoo omasta introverttiydestään ja kuinka hän oli valaistumisensa kokenut. Tekstissä myös introvertteihin liittyviä harhaluuloja:

http://foreignsands.wordpress.com/2012/01/15/sisaanpainkaantyneisyydesta/

Edellisen blogin kirjoittaja kertoo ettei kaipaa parisuhdetta. Hän on siinä mielessä poikkeus, sillä voin kertoa, että kyllä introvertitkin sitä kaipaavat! Ja sitten kun mennään sinne parisuhteen metsästyksen ja introversion yhteyteen, niin introversio tuo tähän toki omat haasteensa. Ote Laurie Helgoen kirjasta:

Ekstroverteille jotka nauttivat seurustelemisesta, ei ole mikään ongelma tutustua suureen määrään ihmisiä - itseasiassa se on osa hupia. Introvertteillä, joilla on vaan rajallinen määrä energiaa vuorovaikutukseen, täytyy suhtautua harkitsevammin siihen, keitä he tapaavat - mikä onneksi on se, minkä osaamme parhaiten.

Koen tosiaan itse olevani introvertti aikalailla ääripäästä, mutta en ehkä kumppanikseni tahtosi aivan yhtä introverttiä ihmistä. En halua myöskään sitä toisen ääripään suupalttia, mutta kaipaan kuitenkin hieman itseäni ekstrovertimpää ihmistä omaa persoonaani täydentämään.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Alkusanat: ei koskaan seurustellut

Hei vaan! Lyhykäisyydessään tilanteeni on se, että olen 26-vuotias mies vailla parempaa puoliskoani. Ja itseasiassa olen tämän koko ikäni ollut vailla minkäänlaista seurustelukokemusta, joten en voi kuvaillakaan kuinka paljon haluaisin jo tähän tilanteeseen muutosta!

Tilanteeni on tietysti jokseenkin harvinainen, mutta kohtalotovereita ja vastaavia blogeja netistä kyllä löytyy yllin kyllin. Mietinkin, kiinnostaako ketään enää lukea uutta tällaista blogia. Voisin hyvin näitä asioita vuodatella päiväkirjaani ilman nettiäkin. Mutta ajattelin kokeilla, jos tätä kautta saisin jotain hyviä vinkkejä ja palautetta. Joten jos tänne teitä lukijoita alkaa ilmaantua, niin ilmoitelkaa itsestänne.

Aina kun näistä asioista netissä keskustellaan, niin ei voi välttyä siltä, etteikö joku ottaisi esille nämä miesten erilaiset tasoluokitukset parisuhdemarkkinoilla. Eli kuinka toiset miehet saavat helposti naisia ja kuinka toiset eivät niitä voi saada ollenkaan. Minäkin aiemmin omasin tällaisen ATM-ajattelutavan omalle kohdalleni, mutta sitten tajusin ettei siinä ole mitään järkeä. Varmaan pahimpia asioita mitä omalle elämälleen voi tehdä, on ottaa negatiivinen asenne itseään kohtaan. Eli toivon myös kommentoinnin pysyvän positiivisena ja asiallisena tässä suhteessa.


Hieman tähänastisista taustoistani:

 

Olen aiemmin ollut tosi ujo, joten tästä syystä minulla ei oikein ole edes tullut tehtyä lähestymisyrityksiä naisten suuntaan. Varsinkin vielä muutama vuosi sitten minulla oli aivan järkyttävän huono itseluottamus. Itsesäälissä kieriskellen ajattelin itseni olevan niin huono ihminen, että kukaan ei ikinä voisi haluta minua. Mutta siitä on päästy eroon ja nyt tuntuu käsittämättömältä miten niin huono itseluottamus saattoi silloin ollakaan.

Suuri muutos elämässäni tapahtui viisi vuotta sitten kun muutin kokonaan uudelle paikkakunnalle opiskelemaan uutta alaa. Ympärille tuli täysin uudet ihmiset ja kuviot. Uusissa virkistävimmissä kuvioissa ja samanhenkisten ihmisten seurassa sain ujouttani karistettua ja itseluottamukseni hiljalleen nousemaan. Mutta vaikka en ole enää samalla tavalla ujo, niin olen kuitenkin ulospäin hiljainen ja varovainen, koska olen luonteeltani introvertti. Tämä osaltaan antaa omat haasteensa uusiin ihmisiin tutustumiseen ja oman kumppanin löytämiseen.

Ensi kertaa pyysin tyttöä treffeille oikeastaan vasta vuosi sitten. Ja ensi kertaa kävin treffeillä. Tästä seurasi jotain tapailun tyylistä, mutta tyttö kuitenkin sitten ilmoitti haluavansa olla vaan kaveri. Ja voi että se silloin harmitti. Tietäähän sen, kun ensi kertaa meinasi edes jotain "juttua" olla. Varsinkin kun tämä tyttö oli vielä käsittämättömän kaunis ja mukava ja minä ehdin häneen jo melkoisesti ihastuakin. En meinannut oikein edes osata päästää irti, vaan salaa haaveilin jos siitä vielä jotain kehittyisi. Tiivistä yhdeydenpitoakin kun jatkoimme. "Onneksi" kuvioihin tuli joku toinen mies ja kohta he alkoivat seurustella. Silloin minä tajusin, jotta nyt kannattaa katsella jo jotain muuta.

On usein tuntunut hankalalta tutustua uusiin ihmisiin enkä ole oikein tiennyt missä muka voisin sopiviin tyttöihin törmätä. Nettideittailu tuli mieleen, mutta jotenkin arkailin ja ujostelin sitä ajatusta. Mutta viime syksynä vihdoin päätin, että prkl nyt kokeillaan sitä nettideittailua! Niinpä Suomi24 treffeihin ilmoitukseni rustasin. Ja kyllä kannatti! Heti tutustuin sitä kautta yhteen todella mukavaan ja iloiseen tyttöön. Siitä seurasi taas pientä tapailua ja ehdin tähän tyttöön kyllä aika vahvasti ihastua. Mutta tyttö sitten ilmoitti olevansa ihastunut johonkin toiseen. Sitä tietysti taas harmitelin ja meinasin itsesäälin kiemuroihin vajota.

Nettideittailua olen jatkanut senkin jälkeen ja sieltä olen joitain tyttöjä tavannut, mutta niistä ei ole mitään ihmeempää seurannut. Nyt taas keväällä tapasin yhden todella mukavan tytön jonka kanssa jonkin aikaa tapailtiin. Ja olisin halunnut tavata edelleen, mutta hän ilmoitti, että on alkanut tapailla jotain toista vakavammin ja haluaa katsoa mitä siitä seuraa. Me voimme jatkaa tästä eteen päin kavereina.

Voi änkeröinen kun taas harmitti, koska minusta meillä tuntui synkkaavan niin hyvin tämän tytön kanssa. Mutta en kuitenkaan tätä aio enää liikoja jäädä harmittelemaan enkä alkaa mihinkään itsesääliin vajoamaan kuten joskus aiemmin saatoin tehdä. Molemmat näistä ensimmäisestä ja viimeisestä netissä tapaamistani tytöistä ovat kuitenkin mukavimpia ihmisiä joita tunnen, joten ei heidänkään kaveruudesta voi olla kuin onnellinen!

Mutta kun kuulee näitä "Haluan olla vain kaveri" -kommentteja tarpeeksi usein, niin sitä alkaa miettiä miten voi käydä niin hyvä tuuri, että jos tykkää todella paljon jostain tyypistä, hän tykkää sinusta yhtä paljon takaisin? Ja mietin myös, miten muiden kanssa alkaa mennä aina "vakavasti" ja miksi minä jään aina kakkoseksi? Mitä minä teen väärin ja mitä minun oikein pitäisi tehdä? Olenko minä jotenkin liian varovainen omasta kokemattomuudestani johtuen?

Tähän loppuun yksi artikkeli joka käsittelee muita vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä: http://www.image.fi/artikkelit/m-en-oo-koskaan

Artikkeli toimi minulle hyvänä herätteenä siinä suhteessa, että ei kannata jäädä odottelemaan ihmeen osuvan kohdalle, vaan täytyy tehdä asioiden edistämiseksi jotain. Ujohkona introverttiluonteena minä helposti jään pysymään omalle mukavuusalueelleni omaan kuoreeni joten tässä suhteessa minun on alettava rohkaistumaan. Tämä blogi toivottavasti toimii sitä tukemassa.