Ei sittenkään

Viime viikolla yhden tytön kanssa netissä puhuimme alustavasti treffeistä tälle viikolle. Ehdottelin tämän viikon alussa tarkempaa päivää ja paikkaa, mutta tytöstä ei enää kuulunutkaan mitään... Hän kyllä kirjautuu profiiliinsa tiheään tahtiin ja on minunkin profiiliani käynyt sen jälkeen kurkkimassa. Mutta jokin vain hänen mielensä muutti.

Ja se toinenkin tyttö jonka kanssa hetken aikaa viestittelin, lopetti vastaamasta. Se on harmi, koska hän oli juuri sellainen luonnosta pitävä ja taiteellinen tyttö. Kaikenlisäksi tosi nättikin. Juuri sellainen harvinainen timantti joita vain harvoin osuu kohdille. Mutta tämmöistä se nyt vain on tämä nettideittailu...

Introvertit.net

Jumalauta nyt löytyi hyvä sivusto! Osoitteesta introvertit.net/forum löytyy keskustelufoorumi kaikille Suomen introverteille! Jos ensimmäisen valaistuminen minulle tuli Susan Cainin kirjan myötä, niin yhtä valaisevaa on ollut nytkin lukea noita toisten introverttien ajatuksia ja kokemuksia elämästä. Hämmentävää, kun melkein jokainen viesti voisi minun kirjoittamani.

Lueskelin keskusteluja varsinkin parisuhdeasioista. Kaltaisteni joukossa ei ole näköjään mitenkään erikoista, ettei seurustelukokemuksia ole tähänkään ikään mennessä paljoa kertynyt. Osa ei parisuhdetta halua ja osalla on ollut vaikeuksia niiden solmimisessa. Olen vielä vasta aika pikaisesti keskusteluja vilkaissut, mutta tässä on sivusto jota tulee kyllä selailtua!

Sivusto on avattu viime vuonna, eli vielä suhteellisen tuore tapaus. Sekin osaltaan osoittaa sen, miten vasta tämä koko introvertti -asia on noussut suurempaan tietoisuuteen. Ja hyvä että nousee! Sivustolla voi tehdä myös introverttitestin. Olen tiennyt olevani ääripään introvertti ja testi sen vain vahvistaa; sain siitä paria pinnaa vaille täydet pisteet :)

Mahtavaa, että meille on vihdoinkin oma foorumi olemassa!

Yksin omasta tahdosta

Tulipa vastaan tuore Helsingin Sanomien artikkeli Moni sanoo parisuhteelle ei kiitos, jossa Saana Välimaa kertoo:

"Tykkään olla ihmisten kanssa muutaman tunnin tai korkeintaan pari päivää. Sitten alkaa ahdistaa, jos en saa olla rauhassa, ja vetäydyn kuoreeni. Ystäväni ja perheeni eivät pahastu tästä, mutta suhteissa se on ollut ongelma."

"Parisuhteessa kuuluu tehdä kompromisseja, mutta samalla tuntuu, että hukkaan itseni. Se, että tarvitsen paljon aikaa olla yksin, on aiheuttanut riitoja. Jokaisen eron jälkeen on vahvistunut tunne siitä, että parisuhde ei ole minua varten."

Nimimerkki scoreggia kommentoi:

”...Monet meistä taitavat olla introverttiluonteita, jotka olemme muutenkin kääntyneitä enemmän sisäiseen kuin ulkoiseen todellisuuteen huomiomme ohjaamisen suhteen. Parisuhde ja varsinkin yhdessä asuminen pakottaa liikaa pois "oman pään sisältä", jossa ainakin luovalla introvertilla on niin rikas maailma, ettei sen kanssa voi mikään parisuhde tai reaalimaailman ilmiöt kilpailla.”

Tämä sai miettimään omaa tilannettani. Samaistuin täysin noihin luonteenkuvauksiin, mutta en tiedä millaista on olla introverttina parisuhteessa, kun en ole koskaan ollut. Selvää kuitenkin on, että tulen aina tarvitsemaan paljon omaa aikaani. Siksi varmaan toisenkin osapuolen olisi hyvä olla introvertti luonteeltaan. Tai ainakin todella ymmärtäväinen yksinolon tarpeelleni. Kun pääsen käytännössä kokeilemaan parisuhteessa elämistä, niin mistäpä sitä tietää vaikka huomaisin olevani yksi näistä mieluummin yksin elävistä...

Mutta tällä hetkellä ainakin on valtava rakkauden kaipuu!

Yksi vuosi nettideittailua

Nyt kun olen vuoden nettideittailua harrastanut, niin voisin vähän kirjoitella omia kokemuksiani.

Yleisesti ottaen miehen näkökulmasta voin sanoa, että viestejä saattaa joutua lähettelemään jopa turhautumiseen asti ennen kuin tärppää. Naiset saattavat vastaanottaa kymmenittäin viestejä päivässä, joten ei se ole ihme. Siitäkin huolimatta netti on osottautunut loistavaksi kanavaksi tutustua uusiin ihmisiin. Ja pakko kai nyt myöntää, että ehkä se kaikkein paras kanava kaltaiselleni introvertille. On helppo etsiä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja heitä pääsee lähestymään omalta kirjallisen ilmaisun mukavuusalueeltaan. Aivan mahtavia ihmisiä löytyy netistä. Aiemmin häpesin nettideittailua, mutta en enää. Olen onnellinen, kun olen löytänyt itselleni näin hyvän kanavan seuran hakemiseeen.

Tykkään selailla profiileja ja luen mielelläni erilaisten ihmisten kuvauksia itsestään. Varsinkin jos profiilit ovat hyvin kirjoitettuja ja samaistuttavia. On aina hauskaa, kun joku onnistuu pukemaan sanoiksi juuri sen millainen itsekin on. Hyvät profiilit ovat kuitenkin harvemmassa ja joskus profiileja joutuu kahlaamaan läjäpäin eikä joukosta löydy oikein sopivaa. Sitten neula löytyy heinäsuovasta ja kohdille osuu hienosti kirjoitettu profiili ja nainen vaikuttaa omaavan juuri ne unelmanaiseni ominaisuudet. Selailu päättyy siihen ja haluaisin tavata naisen heti! Aloitusviestinkin lähettäminenkin jo jännittää. En tietenkään ensimmäisessä viestissä pyydä treffeille, koska se harvemmin kannattaa.

Tällaiset timantit ovat harvinaisempia ja useimmissa tapauksissa katselen vain muuten mukavalta vaikuttavia naisia ja lähettelen heille viestiä. Heidänkään kanssaan en halua pitkää viestittelyä, vaan ehdotan tapaamista mahdollisimman nopeasti jos juttu näyttää kulkevan. Eli vaikka olenkin introvertti ja tykkään kirjoitella, en tykkää tuntemattomien ihmisten kanssa lähteä tutustumaan pitkällä viestittelusessioilla. Minulla on taktiikkana vaihtaa pari viestiä ja sitten jo treffikutsua perään. Ihmettelen miten jotkut kertovat kirjoitelleensa kuukausia ennen tapaamista.

Minulla on aina hieman hankaluuksia aloitusviestin kirjoittamisessa. Varsinkin jos nainen ei ole kovin ihmeellisyyksiä itsestään profiilissa kirjoittanut. Mietin kauan aikaa mitä minun kannattaisi kyseiselle naiselle itsestäni kertoa ja mitä häneltä kysyisin. Tiedän kyllä, että viestien kannattaisi olla sellaisia jotka vetoavat naisen tunteisiin. En kuitenkaan ole niin synnynnäinen Rubebergi että se kävisi kovin helposti. Paitsi jos naisen profiili on hienosti ja samaistuttavasti kirjoitettu, niin silloin hänelle on myös helpompi kirjoittaa.

Kaikenkaikkiaan nettideittailu toimii ihan hyvin, vaikka välillä voi tuntua turhauttavalta jos menee pitkiä aikoja ettei omaan postilaatikkoon tipahtele mitään. Moni mies keskustelupalstoilla valittaakin ettei jaksa ihmeellisyyksiä edes kirjoittaa, kun viesteihin ei kuitenkaan vastata. Mutta minun mielestäni juuri sen vuoksi omiin viesteihin pitää jaksaa panostaa entistä enemmän, jotta erottuisi niistä kaikista tylsistä viesteistä. Ja se kuva... sen merkitystä ei voi liikaa korostaa. On ollut tuloksempaa touhua sen jälkeen, kun kuvani uskalsin profiiliini ladata.

Minulle oli kynnys aloittaa nettideittailu kun en ollut koskaan sitä kokeillut ja ajattelin sen olevan jotenkin... noh... epätoivoista. Mutta pakko minun rohkaistua, kun en oikein naisia tavannut normaaleissa kuvioissani. Ja ihan hyvin olen sen jälkeen netin kautta naisia tavannutkin, mutta on siinäkin omat aina haasteensa kovan kilpailun takia. Minun täytyy rohkaistua myös muualtakin naisia metsästämään eikä tukeutua pelkästään netin varaan. Turha päivitellä jonkin asian puutetta, jos sen edistämiseksi ei toimi riittävän aktiivisesti.

Mutta katsotaan kuitenkin yksi asia kerrallaan loppuun. Olen taas aktivoitunut nettideittailemaan edellisten treffien jälkeen. Lähetin viestiä kahdeksalle naiselle, kaksi heistä vastasi ja toisen kanssa on jo alustavasti treffit sovittu. Ensiviikolla siis taas uusille nettitreffeille! ;)

Unelmanaiseni

Millaisia ominaisuuksia on sillä unelmieni naisella jota parhaillani olen metsästämässä?

Ensinnäkin hän viihtyy luonnossa. Olisi mukava tehdä yhteisiä luontoretkiä ja käydä joskus vaikka Lapin tuntureillakin vaeltamassa. Lisäpisteitä siitä jos nainen tykkää kalastaa!

Hän on jollain tapaa taiteellinen. Itsekin olen luova ja taiteellinen persoona, joten luovien ihmisten kanssa myös viihdyn hyvin. Kenties keksisimme jotain yhteisiä luovia projekteja.

Urheilullinen ei tarvitse olla, koska en ole itsekään. Mutta ei sohvaperunakaan, vaan voisimme jonkun yhteisen liikuntaharrastuksen aloittaa. Itse esimerkiksi tykkään pyöräilystä ja olen haaveillut pidemmistä pyöräretkistä jos vain seura olisi kohdillaan. Viimeaikoina kyllä ajatus paritanssistakin on alkanut hieman houkuttaa.

Luonteeltaan hän on rauhallinen eikä mikään bilehile. Hän tykkää syvällisistä keskusteluista pinnallisuuksien sijaan. Ujo ja hiljainen saa olla, mutta hän voisi olla ehkä hieman itseäni ekstrovertimpi. Hän täydentäisi sen puolesta omaa persoonaani.

Muuta en oikeastaan osaa toivoa, kun tuollaisetkin naiset ovat jo niin harvassa. Mutta jos kirsikkana kakun päälle jotain ulkoisia ominaisuuksia pitäisi mainita, niin joku niissä pitkissä naisissa minua viehättää. Johtuneeko siitä, kun itsekin olen pitkä. Vai kenties siitä, että pitkät naiset ovat hieman harvemmassa. Sitten kun sellaisen näkee, niin tuntuu että polvet notkahtaa. Toisaalta lyhyemmät naiset ovat usein niitä söpöimpiä :)

Nämä ei olleet mitään vaatimuksia, ainoastaan ihanneominaisuuksia. Olisipa mahtava tuollainen nainen saada. Ja onpa ollut mukava huomata, että netin deittipalstoilta sellaisia voi löytää.

Mistä muualta voisi löytää rauhallisia luonnossa viihtyviä ja luovia naisia?

Viisi syytä miksi olen yksin

Olen 26-vuotias mies joka on yksin. En ole koskaan edes seurustellut. Miksi?

Syitä siihen on useampia ja yritän tässä hieman pohtia niitä. Mitä ovat ne virheet joita olen tehnyt ja mitä asioita minun pitää itsessäni kehitää? Täytyy varoa ettei mene ylianalysoinnin puolelle, mutta tykkään pohdiskella asioita syvällisesti ja kirjoittaa niistä. Ja tämä blogaaminen on ollut jotenkin terapeuttistakin.

1. Ympäristö ja asuinpaikkakunta. Asuin todella pienellä paikkakunnalla ja senkin keskustasta asuin kymmenien kilometrien päässä. En tarkoita, että missään tynnyrissä olisin kasvanut, mutta oli se hieman erilaista kun lähdin kotoani pois keskelle kaupunkia opiskelemaan ja yhtäkkiä ympärillä ihmisiä riitti. Nyt niitä varsinkin riittää, kun asun täällä Helsingissä.

2. Ujous. Vielä viisi vuotta sitten uudet opinnot aloittaessani kärsin aivan käsittämättömästä ujoudesta. Mutta onneksi alan opetukseen kuului tosi paljon esitelmiä luokan edessä, vieraiden ihmisten haastattelemista yms. Se oli aivan kamalaa, mutta oli mahtavaa mitä se teki ujoudelleni. Ujous karistui koulun aikana. Toki pieni ujous saattaa vieläkin ajoittain iskeä, ainakin nätissä seurassa... :)

3. Todella huono itseluottamus ja negatiivinen asenne itseäni kohtaan. Pidin itseäni tylsänä ja peiliin katsoessani masennuin, koska pidin itseäni kaiken lisäksi vielä todella rumana. Ajattelin, ettei kukaan voisi minua haluta. Ja kukapa sellaista ihmistä sitten haluaisi... Huono itseluottamus on jäänteitä ylä-aste ajoilta. Ei minua varsinaisesti haukkumasanoilla nimitelty tai kiusattu fyysisesti, mutta kyllä silloin kaikenlaista kommenttia, selän takana puhumista ja ulkopuolelle jättämistä oli. Ääripään introverttinä olin muitten silmissä “outo” hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Noihin aikoihin en tiennyt introverttiydestäni mitään, vaan koin olevani viallinen ja niin pois päin. Varsinkin silloin herkässä iässä otin kaikkien kommentit todella pahasti itseeni. Vaikka ujous on kadonnut, huono itseluottamus ei ole oikein vieläkään täysin korjautunut...

4. Edellisistä asioista johtuva aloitteiden puute. Harvoin mitkään asiat tapahtuvat itsekseen, jos niiden eteen ei mitään tee. Ensimmäisen kerran pyysin tyttöä treffeille oikeastaan vasta viime vuonna... uskomatonta. Mutta enpä senkään jälkeen ole tuolla live-elämässä juuri uskaltanut aloitteita tehdä. Se johtuu osaltaan myös luonteestani. Introverttinä vieraiden ihmisten lähestyminen ja small-talk ei käy oikein luontevasti. Onneksi olen löytänyt nettitreffit ja sen jälkeen olenkin treffailemaan päässyt ihan hyvin.

5. En osaa “iskeä” naisia. Naisia tapaillessa käyttäydyn liian varovaisesti ja liian kaverimaisesti. Olen tavallaan liian kiltti. Ja kiltit miehet eivät tunnetusti saa naisia... Naiset kyllästyvät, kun ei ole sitä kipinää. Varmasti monen mielestä tämä voi olla turhaa miettimistä ja ylianalysointia, koska useimmille tämä “iskeminen” on täysin luonnollista ja tapahtuu kuin itsestään. Mutta toisilla miehillä on hieman ongelmia tässä asiassa itseni mukaanlukien. Hyvä että vihdoin tämän itse tajuan. Vasta äsken kuulin ensikertaa tästä “jänniteen” merkityksestä. Se on aivan oma juttunsa ja taidan kirjoittaa postauksen siitä myöhemmin.

Tällaisia syitä löysin omaan yksinäisyyteeni. Kolmen viimeisimmän takia minulla on yhä edelleen hieman hiljaista naisrintamalla. Näitä kun vähän petrataan, niin eiköhän tässä maaliin kohta päästä... :)

Miksi kumppanin löytäminen on niin vaikeaa?

Yhä useampi elää nykyisin yksin. Luin vasta jonkun yksinäisyyttä käsittelevän artikkelin jossa todettiin yksin elämisen syiksi muunmuassa kiireen ja että nykyisin sopivaa kumppania on vain yhä vaikeampi löytää.

Tämä minua ihmetyttää. Meitä on täällä entistä enemmän, joten kumppaniehdokkaiden tarjonta on suurempi. Meillä on myös enemmän keinoja etsintään, kuten netti jolla mieltymystensä mukaista kumppania on kätevä etsiä. Netin välityksellä etsintää voi tehdä laajemmaltakin. Miksi kumppanin löytäminen on nykyisin sitten niin vaikeaa?

Omalla kohdallani ei ole ollut siitä kiinni, etteikö sopivia ehdokkaita olisi kohdalle osunut. Olen kohdannut niin ihania naisia, etten uskonutkaan sellaisia löytäväni. Eihän heihin voinut olla ihastumatta. Valitettavasti he eivät kuitenkaan tunteneet samoin minua kohtaan.

Kun kerta kerran jälkeen sama juttu toistuu, niin sitä alkaa miettiä omia ”kriteereitään”. Onko ainut asia jota minä voin naiselta toivoa ainoastaan se, että hän olisi kiinnostunut minusta?

Tämä nyt oli tämmöistä omaa ajatuksen virtaa. Kokeilinpa hieman googletellakin aihetta ja löysin yhden artikkelin johon en välttämättä olisi halunnut törmätä. Otsikko on karmiva: Yhä useampi sinkkumies ei löydä koskaan naista...

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/62577-tutkija-yha-useampi-sinkkumies-ei-loyda-koskaan-naista

Puistattava ajatus jota en toivo omalle kohdalle. Enkä kyllä kenelle muullekaan, koska täydellinen epäonni naisten kanssa voi helposti viedä hohtoa muustakin elämästä. Mutta muuten ihan asiallisesti kirjoitettu artikkeli ja se tiivistää hyvin tämän parisuhdemarkkina -asian.

Mutta siis edelleen, kaikista suurin haaveeni on löytää nainen elämääni. En tavoittele kuuta taivaalta enkä haaveile suurista rikkauksista, ainoastaan rakkaudesta. En haaveile mistään muusta niin paljoa. Senpä eteen tehdään siis töitä. Etsintä jatkuu!

Sekin oli taas siinä

”Katsellaan jos tavataan taas. Ehkä tavataan, en tiedä. Ei meistä ainakaan paria sillä tavalla tule.”

Näihin sanoihin päättyi kolmannet treffit Katjan kanssa. ”Voi prkl... niinpä tietenkin” oli ajatus joka tuli ensimmäisenä mieleen. Katja on kuitenkin aivan mahtava nainen ja olisin omasta puolestani kyllä kiinnostunut enemmästäkin. Tietysti tämä taas veti mielen matalaksi ja olisi niin helppo vajota negatiivisiin ajatuksiin ja itsesääliin...

Mutta ei, ei enää sitä! Yksi minun vioistani on aina ollut kaikista pienistä vastoinkäymisistä masentuminen. Tästä lähtien kun epäonnistutaan, niin siirrytään eteenpäin ja yritetään vain kovemmin!

Nettideittailuun täytyy palata, mutta olen miettinyt, että pitäisi jotain muutakin kokeilla kuin aina vain tätä virtuaalimaailmaa. Olen turvautunut sen varaan nyt aivan liikaa. Pitää rohkaistua toimimaan tosielämässäkin ja vaikka kehitellä jotain harrastuksia joissa voisi uusiin ihmisiin tutustua. Olen ajatellut esimerkiksi jotain tanssikurssia.

No on tuossa kuitenkin jo mahdollisesti seuraavat treffit tiedossa. Mutta ne on vasta ensikuussa. Ja nyt on vähän erikoisempi tapahtuma kyseessä, niin minua jännittää mitähän sieltä on oikein tulossa. Kerron tästä tarkemmin sitten lähempänä...

Otan tästä lähtien tavoitteeksi aina treffit per kuukausi. Eli jos en ole tapailemassa jo ketään, niin jonkun uuden ihmisen kanssa pyrin treffit kuukausittain järjestämään. Enkä tälle kuulle ota laskuihin näitä viimeisimpiä treffejä Katjan kanssa, joten pyrin vielä uusille treffeille tässä kuussa pääsemään...

Case closed

Tiedustelin taas Saanalta jos hän lähtisi viikonloppuna kaverikseni patikointiretkelle. Hän vastasi, että todella mielellään haluaisi tuollaiselle reissulle lähteä, mutta hän oli nyt sen exänsä kanssa palannut yhteen ja täten ei ehkä lähde kanssani vastaaville kahdenkeskisille reissuille.

Ja tulin hieman surulliseksi tästä.

Tietysti vieläkin elättelin vähän toiveita muustakin kuin kaveruudesta hänen kanssaan. Mutta sain vähän käsityksen, että eipä tässä kai sitten oikein kaverinakaan varmaan tulla näkemään. Harmi, koska ei minulla ole liian paljoa vielä näillä seuduilla kavereita jotka ovat kiinnostuneita pitkistä vaellus-, pyöräily yms. retkistä ja seura sellaisille kyllä kelpaisi.

Mutta ehkä se on toisaalta parempi ettei kavereinakaan nähdä, kun itse en kuitenkaan osaa olla haikailematta muustakin kuin kaveruudesta tämän ihanan ihmisen kanssa. Tavallaan itsensä kiusaamistahan se vain olisi. Nyt ainakin tiedän, että tämä tapaus on ohitse ja siitä ei kannata enää mietiskellä. Eteenpäin mennään ja kolmannet treffit meillä onkin Katjan kanssa jo tiedossa!