sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Aina mielessä

Ainahan ne on mielessä. Naiset. Kun nuorena poikana hormoonit alkoi kunnolla hyrräämään, niin siitä lähtien ne ovat mielessä pyörineet käytännössä joka päivä. Hassua miten joku asia voikaan niin paljon ajatuksissa liikkua. Kaikkia vastaantulevia oman ikäluokan naisia tulee katsottua ”sillä silmällä”. Ehkä jo vähän liikaakin ajatuksissa naikkoset pyörivät nykyisin, mutta eipä sille oikein mitään mahdakaan, kun taitaa tosiaan niin syvälle kumppanin kaipuu olla ihmiseen rakennettu. Vaikka viihdyn introverttinä hyvin yksin ja kavereiden kautta saan sosiaalisuutta tarvittaessa, ei heidänkään seuransa poista sitä tiettyä kaipuuta.

Varsinkin läheisyydenkaipuu on valtava. Ja seksin. Mutta eniten kaipaan juuri läheisyyttä. Seksuaaliset tarpeensa voi jokainen tyydyttää itse itsekin, mutta läheisyyttä ei voi itse itselleen antaa. Tulen varmaan kohta hulluksi tämän kanssa. Onhan tietysti hieman turhauttavaa, kun jotain asiaa todella paljon kaipaa ja haluaa, mutta ei vaan onnistu sen suhteen... Vaikka parisuhde ei tuo automaattisesti onnea ja niin pois päin, niin kyllä tässä nuoruus tuntuu menevän tietyllä tavalla hukkaan, kun elämästä puuttuu rakkaus, läheisyys, kosketus, suudelmat, seksi ja kaikki muu mitä parisuhde tuo tullessaan. Enkä minä haluasi heittää omaa nuoruuttani hukkaan.

Tokihan monia muitakin asioita mielessä välillä pyörii. Kuten työasiat etenkin nyt, kun töitteni suhteen olen hyvin epävarmassa tilanteessa. Olen oman unelmatyöni löytänyt ja tietysti sitä haluaisin pystyä jatkossakin tekemään ja sillä itseni elättämään, mutta se on kuitenkin vain työtä ja kyllä kumppanin löytyminen ajaa siitä ohitse. Työ ei ole ihmisen perustarve samalla tavalla. Vaikka alani työpaikat ovat pääasiassa pääkaupunkiseudulle sijoittuneena, luulenpa että aika helposti olisin valmis jättämään loisteliaat uramahdollisuuteni täällä taakse ja muuttamaan rakkauden vuoksi kauemmaksikin.

Pahinta on epävarmuus. Mielestäni se on sitä ihan yleisestikin minkä tahansa elämän asian suhteen, jos ei ole maata näkyvissä eikä näy valoa tunnelin päässä. Parisuhderintamalla on aina mukavaa, kun on edes jonkinlaista ”sutinan” tapaista menossa. Kun on treffit tiedossa. Kun joku kertoo kuinka mukavaa oli nähdä ja haluaa tavata uudelleen. Kun joku osoittaa kiinnostusta ja saa itsensä tuntemaan halutuksi. Ja sitten kun ihastuu... ah sitä tunnetta. Kaikki se on aivan ihanaa. Kun on toivoa siitä, että tästä voisi seurata jotain mahtavaa. Mutta kun asiat menevätkin päinvastoin... Kun tulee torjutuksi monta kertaa peräkkäin. Kun kaikki jutut päättyvät aina samoin. Kun joutuu tuntemaan, ettei kelpaa kellekään. Kun menee pitkiä aikoja tätä linjaa, seuraa siitä vain kauhea epävarmuus. Ja alkaa pelätä, että kelpaakohan koskaan? Mitä jos en koskaan löydä rakkautta? Se on pahin pelkoni mitä tiedän.

Tämä asia on tosiaan ollut mielessä vähän liikaakin viimeaikoina, juurikin tämän epävarmuuden kannalta. On ollut pitkään niin hiljaista. Naiset ovat lopettaneet netissä keskustelut kuin seinään. Tai on jo sovittu alustavasti tapaaminen, mutta sitten nainen katoaa langoilta. Eikä tule yhteystietoja speed datingissa eikä matcheja Tinderissä. Niin tosiaan, käytin nyt hetkellisesti sitäkin peliä aktiivisemmin ja ihan vain sillä taktiikalla, että pyyhin vauhdilla kaikkia naisia tykkäyksen puolelle ja katson jos matcheja sattuisi. Mutta niitä ei juurikaan sattunut, vaikka itse tykkäsin varmaan tuhansista naisista. Joitain osumia sieltä tupsahteli, mutta moni poisti minut heti, viesteihin ei vastattu tai keskustelut lopetettiin kesken. Turhimmalta sovellukselta tuntuu sen vuoksi se tällä hetkellä. No onhan sieltä se yksi nainen löytynyt jonka kanssa yhteystiedot vaihdettiin ja on tapaamisesta ollut puhetta, mutta sitä vaan ei olla vieläkään saatu järjestymään. Olen sitä ehdottanut useampia kertoja ja se on hänelle sopinut, mutta sitten hän on sen kohta perunut.

Tästä kaikesta on seurannut ehkä pieni turhautuneisuus ja sen vuoksi en ole ollut vähään aikaan koko asian suhteen millään tavalla aktiivinen. En ole jaksanut deittipalstoja selailla enkä viestiä kenellekään laitella. Tännekään ei ole siksi kirjoituksia ilmestynyt, kun ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Passiivisuuteni johtuu ehkä tästä turhautumisesta, tai saattaa se johtua siitäkin, että tuossa kyllä juuri eräs todella mielenkiintoinen nainen sattui ns. kuvioihin putkahtamaan ja hän on saattanut hieman osaltaan huomiotani viedä. Mutta se nyt on vähän hankala tilanne ja en tiedä miten minun pitäisi sen kanssa toimia. Siksi en siitä sen ihmeemmin ala nyt edes kirjoittaa. Sanonpahan vain sen, että nyt sattuu olemaan yksi erityisesti ajatuksissa pyörivä nainen, mutta minä en tiedä kannattaako minun oikeastaan häntä edes ajatellakaan, vaan pitäisikö minun tämä asia kokonaan unohtaa. Hankala selittää. It's complicated.

Mutta olipa miten oli, niin vaikka tässä nyt hetkellisesti on ollut tavallista enemmän epäonnea tässä asiassa, niin ei passivoituminen kyllä asiaa yhtään auta. Jos meinaa jotain löytää, niin silloin ei voi tätä tutkijankin varoittelemaa nolla-aikaa kovin paljoa viettää. Tässä siis taas yksi tuore parisuhdeasioita käsittelevä artikkeli joka silmiini osui. Jotenkin kummasti juuri niitä nykyisin herkästi silmiini sattuu kaiken muun uutisvirran joukosta.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Pitihän tämäkin kokeilla – pikadeittailu!

Ajattelinpa kokeilla vaihteeksi jotain muutakin ainaisen nettideittailun sijaan ja ilmoitin itseni speed dating -tapahtumaan. Pikadeittailemassa kävin ja tämä oli siis se erikoisempi tapahtuma jota jo viime kuussa mainitsin jännittäväni. Varsinkin kyseisen päivän aamuna jännitti aivan pirusti. Minua mietitytti etenkin se, käyköhän tuollaisissa tapahtumissa aivan erilaiset ihmiset kuin minä? Ja mitenköhän pikadeittailu sopii kaltaiselleni hiljaiselle introvertille?

Mainospuheet pitivät paikkansa ja mukavaahan siellä oli. Vastapelurit oli oikein mukavia ja juttua heidän kanssaan riitti laidasta laitaan. Toisten kanssa enemmän ja toisten vähemmän, mutta hyvin riitti kuitenkin. Aika oli melko napakka, mutta ehti siinä kohtalaisen hyvin nähdä kenen kanssa juttua voisi jatkaa myöhemminkin. Lopuksi jokainen pudotti omat yhteystietonsa kiinnostavalta vaikuttaneen treffikumppanin nimellä varustettuun mukiin. Itse tipautin tietoni neljään kippoon. Omasta purnukastani löytyi ainoastaan yksi liuska ja sekin oli yhdeltä kohtalaisessa maistissa olleelta naikkoselta josta sen vuoksi itse olin kaikista vähiten kiinnostunut. Joten ei oikein käynyt flaksi tällä kertaa, ellei sitten ihmeitä tapahdu ja joku niistä naisista ottaa minuun yhteyttä.

Kokonaisuudessaan speed dating oli tosi mukava ja rento tapahtuma. Jos joku hiljainen ja ujo miettii uskaltaako tuollaiseen tapahtumaan mennä, niin voin sanoa, että uskaltaa ehdottomasti! Parasta speed datingissa on, kun pääsee lyhyessä ajassa ”selaamaan” paljon ihmisiä vähän kuin netissäkin, mutta kuitenkin juttelemaan kasvokkain. Alkuun minua jännitti aivan pirusti, kun en tiennyt mitä tuleman pitää. Mutta kun tuonkin on kerran testannut, niin sinne on helppo mennä toistekin. Voisin joskus taas mennä uudestaan onneani kokeilemaan.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Deittailun mullistus

Vastikään Nyt.fi:ssä ilmestyi artikkeli jossa puhuttiin nettideittailun uudesta aallosta. Kyse oli tietenkin Tinderistä. Sen myötä nettideittailusta on tullut vähemmän noloa. Olen itsekin Tinderiä testannut, mutta mieluummin suosin perinteisiä deittipalveluita. Artikkelissa kuvailtiin kuinka Tinderissä ”ei enää tarvitse” kirjoittaa itsestään umpia ja lampia, mutta minusta juuri perinteisten deittipalveluiden viehätys siinä onkin, että ne kertovat ihmisestä kattavammin. Niiden tietojen perusteella otan ihmiseen yhteyttä, enkä hänen profiilikuvansa. Mutta Tinderin keveys varmasti selittääkin sen, miksi se on suuren yleisön suosiossa.




Nettideittailu on osaltaan mullistanut koko deittailukulttuuria. Netissä on helppo selata lyhyessä ajassa paljon ehdokkaita. Ja olen joskus miettinytkin, kun varsinkin naisilla on netissä pitkä jono ehdokkaita, niin ehkä siksi ei niin helpolla tartuta ensimmäiseen tai toiseen mukavaan tyyppiin, koska voi löytyä vielä parempikin. Ja kenties siitäkin vielä parempi. Aina vaan paranee? Pohdintani on osunut tavallaan oikeaan:
Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtajan, parisuhdetutkija Heli Vaarasen mukaan nykyinen nettisukupolvi haluaa seuloa lyhyessä ajassa mahdollisimman monta ihmistä. On vanhanaikaista ajatella, että rakkautta etsittäisiin vain yksi ihminen kerrallaan. Sen sijaan heitetään verkkoja vesille ja tavataan monia ihmisiä.
Entä sitten niitä negatiivisia puolia joita tällainen digitaalinen deittailu tuo on tuonut tullessaan? Omaan alotusviestiin vastaamattomuus ei niinkään haittaa, koska olen jo tottunut sen olevan merkkinä ettei vastapuolta kiinnosta. Mutta jos juttua on ollut käynnissä jo jonkun aikaa ja yhteydenpito katkeaa kuin seinään, on se aina hieman kurjaa:
Myös deittailijoiden töykeys ärsyttää Tinderissä. Moni ei vastaa viesteihin lainkaan tai lopettaa yhteydenpidon kuin seinään.

Väestöliiton tänä vuonna tekemän selvityksen mukaan torjunta ilman selitystä tuntuu nettideittailijoista pahalta. Se aiheuttaa arvottomuuden kokemuksia, pettymystä ja hämmennystä. Etenkin, jos takana on paljon hylätyksi tulemisen kokemuksia lapsuudessa ja seurustelusuhteissa, muistot voivat aktivoitua digitorjunnan myötä.

Nimimerkki Mies29: Hyvä, että jutussa tulee esille se, miten tapailusuhteen lopettaminen kuin seinään ja toisen osapuolen täydellinen deletoiminen elämästä on nykyään yleinen ja hyväksytty tapa. Se oikeastaan kertoo kaiken nykyisestä deittailukulttuurista, jossa Tinder on vain jäävuoren huippu. Ihmiset ovat kertakäyttötavaroita toisilleen nykyään, ja valitettavasti tämä tyyli leviää nettimaailmasta tosielämäänkin.

Nimimerkki Pettynyt: Miesten näkökulmakin olisi kiva ollut tuoda esille artikkelissa. 20-35 vuotiaiden seurustelussa naisethan ovat valitsijan asemassa. Se on oikeasti ongelma, mikä tulee vaikuttamaan yhteiskuntamme sosiaaliseen rakenteeseen, kun yhä useampi "tavallinen" mies jää parisuhteiden ulkopuolelle suhteiden solmimisen siirtyessä entistä enemmän internetmaailmaan.
Eli näin netti on osaltaan muuttanut deittailukulttuuria. Se on tuonut helpotusta etsintään, mutta samalla joitain negatiivistakin puolia tullessaan. Itse kuitenkin pyrin enemmän ajattelemaan niitä positiivisia puolia, kun omalle luonteelleni nettideittailu on niin sopiva juttu. Huomasinpa nyt tässä viikon sisällä kahden entisen luokkakaverinikin ilmestyneen samoille deittisivuille. Jännittävää :) Muitakin tuttuja naamoja sinne on yhtäkkiä ilmaantunut. Kevät on yleensä romantiikan aikaa, mutta onkohan tässä syksyssäkin joku joka saa ihmiset etsimään lämpöä niihin kliseisiin syksyn pimeneviin iltoihin?

Tapasin toisen noista kavereista kaupungilla pari päivää sitten ja hän ottikin puheeksi nettideittailun. Hän kertoi vasta profiilin luoneensa ja yllättyneensä siitä kun sai viikossa yli tuhat viestiä. Hän on siis nuori ja nätti nainen, joten ei ihme että hänelle paljon viestejä satelee. Kuitenkin suurin osa viesteistä oli kuulemma ollut aivan ihmeellistä sontaa. Oli joukossa ollut muutama asiallinenkin. Sellaista siis on nettideittailu naisen vinkkelistä. Mutta hän ei ainakaan nettideittailua hävennyt, kun otti sen noin avoimesti heti esille. Eikä pidäkään hävetä, vaikka itselläni ei omasta nettideittailustani tullut jostain syystä sanallakaan mainittua. Ehkä olisi pitänyt mainita ja pyytää, että hän kävisi profiilini kurkkaamassa ja oman mielipiteensä siitä kertoisi...

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Viikko taas vierähti

En ole nettideittailut kovin ahkerasti tässä välissä, vain pari keskustelunavausta olen tehnyt. Mutta suhteellisen onnistuneesti, koska takaisinkin vastattiin ja parin naisen kanssa on hyvät keskustelut menossa.

Kokeilin jopa Tinderiäkin. Tai on minulla se ollut asennettuna jo pidemmän aikaa, mutta en ole kovin aktiivisesti sitä käyttänyt. Jotenkaan en ole kokenut sitä niin luontevaksi muihin deittipalveluihin verrattuna. Mutta nyt aktivoiduin siellä enemmän ja yhden tytön kanssa puhelinnumerot vaihdoimme ja tapaamisesta sovimme. Ne tulee olemaan melko sokkotreffit, koska tinder-profiilin ja lyhyiden viestien pohjilta en vielä kovin ihmeitä tästä tytöstä tiedä.

Sen lisäksi parin muunkin tytön kanssa on hyvät keskustelut meneillään ja katsotaan minne niiden kanssa päästään. Mutta huomasinpa tällä viikolla myös erään hyvän tuttuni pärstän ilmestyneen samoille treffipalstoille. En ole varsinaisesti hänen kavereitaan, mutta kuitenkin samoissa kaveripiireissä pyöritään. Minua alkoi jotenkin jännittää hänen näkemisensä tuolla, koska nyt on niin suuri vaara jotta ”jään kiinni” nettideittailusta. Mutta mikä ihme siinä muka taas niin jännittää ja hävettää :D

Entä mistä tietää olevansa introvertti? Siitä kun viikonloppu tuntuu menevän hukkaan jos ei ole saanut olla hetkeäkään yksin. Nyt on ollut aika paljon kaikenlaista touhua tässä viikolla ja viikonloppuna, enkä ole meinannut päästä kunnolla latautumaan. Tinder-tytönkin kanssa oli treffit sovittu täksi illaksi, mutta aamulla hän ilmoitti joutuvansa ne perumaan työkiireidensä vuoksi. Olin helpottunut - ­ saisin sittenkin olla kokonaisen päivän ihan yksin. Eikö olekin hassua; olisin voinut päästä treffeille, mutta sen sijaan olekin onnellinen, että olen aivan yksin :)