sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Aina mielessä

Ainahan ne on mielessä. Naiset. Kun nuorena poikana hormoonit alkoi kunnolla hyrräämään, niin siitä lähtien ne ovat mielessä pyörineet käytännössä joka päivä. Hassua miten joku asia voikaan niin paljon ajatuksissa liikkua. Kaikkia vastaantulevia oman ikäluokan naisia tulee katsottua ”sillä silmällä”. Ehkä jo vähän liikaakin ajatuksissa naikkoset pyörivät nykyisin, mutta eipä sille oikein mitään mahdakaan, kun taitaa tosiaan niin syvälle kumppanin kaipuu olla ihmiseen rakennettu. Vaikka viihdyn introverttinä hyvin yksin ja kavereiden kautta saan sosiaalisuutta tarvittaessa, ei heidänkään seuransa poista sitä tiettyä kaipuuta.

Varsinkin läheisyydenkaipuu on valtava. Ja seksin. Mutta eniten kaipaan juuri läheisyyttä. Seksuaaliset tarpeensa voi jokainen tyydyttää itse itsekin, mutta läheisyyttä ei voi itse itselleen antaa. Tulen varmaan kohta hulluksi tämän kanssa. Onhan tietysti hieman turhauttavaa, kun jotain asiaa todella paljon kaipaa ja haluaa, mutta ei vaan onnistu sen suhteen... Vaikka parisuhde ei tuo automaattisesti onnea ja niin pois päin, niin kyllä tässä nuoruus tuntuu menevän tietyllä tavalla hukkaan, kun elämästä puuttuu rakkaus, läheisyys, kosketus, suudelmat, seksi ja kaikki muu mitä parisuhde tuo tullessaan. Enkä minä haluasi heittää omaa nuoruuttani hukkaan.

Tokihan monia muitakin asioita mielessä välillä pyörii. Kuten työasiat etenkin nyt, kun töitteni suhteen olen hyvin epävarmassa tilanteessa. Olen oman unelmatyöni löytänyt ja tietysti sitä haluaisin pystyä jatkossakin tekemään ja sillä itseni elättämään, mutta se on kuitenkin vain työtä ja kyllä kumppanin löytyminen ajaa siitä ohitse. Työ ei ole ihmisen perustarve samalla tavalla. Vaikka alani työpaikat ovat pääasiassa pääkaupunkiseudulle sijoittuneena, luulenpa että aika helposti olisin valmis jättämään loisteliaat uramahdollisuuteni täällä taakse ja muuttamaan rakkauden vuoksi kauemmaksikin.

Pahinta on epävarmuus. Mielestäni se on sitä ihan yleisestikin minkä tahansa elämän asian suhteen, jos ei ole maata näkyvissä eikä näy valoa tunnelin päässä. Parisuhderintamalla on aina mukavaa, kun on edes jonkinlaista ”sutinan” tapaista menossa. Kun on treffit tiedossa. Kun joku kertoo kuinka mukavaa oli nähdä ja haluaa tavata uudelleen. Kun joku osoittaa kiinnostusta ja saa itsensä tuntemaan halutuksi. Ja sitten kun ihastuu... ah sitä tunnetta. Kaikki se on aivan ihanaa. Kun on toivoa siitä, että tästä voisi seurata jotain mahtavaa. Mutta kun asiat menevätkin päinvastoin... Kun tulee torjutuksi monta kertaa peräkkäin. Kun kaikki jutut päättyvät aina samoin. Kun joutuu tuntemaan, ettei kelpaa kellekään. Kun menee pitkiä aikoja tätä linjaa, seuraa siitä vain kauhea epävarmuus. Ja alkaa pelätä, että kelpaakohan koskaan? Mitä jos en koskaan löydä rakkautta? Se on pahin pelkoni mitä tiedän.

Tämä asia on tosiaan ollut mielessä vähän liikaakin viimeaikoina, juurikin tämän epävarmuuden kannalta. On ollut pitkään niin hiljaista. Naiset ovat lopettaneet netissä keskustelut kuin seinään. Tai on jo sovittu alustavasti tapaaminen, mutta sitten nainen katoaa langoilta. Eikä tule yhteystietoja speed datingissa eikä matcheja Tinderissä. Niin tosiaan, käytin nyt hetkellisesti sitäkin peliä aktiivisemmin ja ihan vain sillä taktiikalla, että pyyhin vauhdilla kaikkia naisia tykkäyksen puolelle ja katson jos matcheja sattuisi. Mutta niitä ei juurikaan sattunut, vaikka itse tykkäsin varmaan tuhansista naisista. Joitain osumia sieltä tupsahteli, mutta moni poisti minut heti, viesteihin ei vastattu tai keskustelut lopetettiin kesken. Turhimmalta sovellukselta tuntuu sen vuoksi se tällä hetkellä. No onhan sieltä se yksi nainen löytynyt jonka kanssa yhteystiedot vaihdettiin ja on tapaamisesta ollut puhetta, mutta sitä vaan ei olla vieläkään saatu järjestymään. Olen sitä ehdottanut useampia kertoja ja se on hänelle sopinut, mutta sitten hän on sen kohta perunut.

Tästä kaikesta on seurannut ehkä pieni turhautuneisuus ja sen vuoksi en ole ollut vähään aikaan koko asian suhteen millään tavalla aktiivinen. En ole jaksanut deittipalstoja selailla enkä viestiä kenellekään laitella. Tännekään ei ole siksi kirjoituksia ilmestynyt, kun ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Passiivisuuteni johtuu ehkä tästä turhautumisesta, tai saattaa se johtua siitäkin, että tuossa kyllä juuri eräs todella mielenkiintoinen nainen sattui ns. kuvioihin putkahtamaan ja hän on saattanut hieman osaltaan huomiotani viedä. Mutta se nyt on vähän hankala tilanne ja en tiedä miten minun pitäisi sen kanssa toimia. Siksi en siitä sen ihmeemmin ala nyt edes kirjoittaa. Sanonpahan vain sen, että nyt sattuu olemaan yksi erityisesti ajatuksissa pyörivä nainen, mutta minä en tiedä kannattaako minun oikeastaan häntä edes ajatellakaan, vaan pitäisikö minun tämä asia kokonaan unohtaa. Hankala selittää. It's complicated.

Mutta olipa miten oli, niin vaikka tässä nyt hetkellisesti on ollut tavallista enemmän epäonnea tässä asiassa, niin ei passivoituminen kyllä asiaa yhtään auta. Jos meinaa jotain löytää, niin silloin ei voi tätä tutkijankin varoittelemaa nolla-aikaa kovin paljoa viettää. Tässä siis taas yksi tuore parisuhdeasioita käsittelevä artikkeli joka silmiini osui. Jotenkin kummasti juuri niitä nykyisin herkästi silmiini sattuu kaiken muun uutisvirran joukosta.

1 kommentti:

  1. Tekstisi sai itkemään, koen samoja asioita. Häiritsee jokapäiväisestä elämästä selviytymistä, kun kumppanin kaipuu on loppumaton. Tuntuu että olisi helpompi elää, jos olisi edes jokin myönteinen kokemus vastakkaisesta sukupuolesta. Olisi edes joskus kelvannut, silloin jaksaisi uskoa kelpaavansa myöhemminkin. n23

    VastaaPoista